Coma Clinic vahvistuu!

Tuoreen kotimaisen metallijyrän miehistö on nyt täydellinen. Janne Tolosen (Misery Inc.) tuoreinta yhtyettä täydentävät Kill The Romance -rumpali Mika Tanttu sekä Godsplague-basisti Arska Hietala.

Myrskylässä huhtikuun alkupuolella äänitetty kolmen kappaleen promo esittelee ennakkoluulottoman, pelottomasti rajojaan koettelevan kokoonpanon. Modernilla otteella toteutettua thrash-metallia maustetaan yhtä lailla yltäkylläisillä melodioilla kuin hardcoren äärimmäisyydellä. Ainoastaan viikon verran jaossa olleita kolmea kappaletta on jo nyt kuunneltu yhteensä 800 kertaa.

Coma Clinicin perustaneen Janne Tolosen Misery Inc. on Myrskylässä vuodesta 2001 toiminut metalliyhtye, jonka joukkoihin kuuluu Tolosen lisäksi neljä muuta muusikkoa. Bändin tuorein musiikillinen luomus on viime vuoden päivinä julkaistu pitkäsoitto “BreedGreedBreed”.

Metallimusiikki.net uutisoi Coma Clinicin toimista edellisen kerran kuluvan kuukauden 15. päivä, jolloin bändin olemassaolosta kerrottiin sivustolla ensimmäistä kertaa.

Promojulkaisun kappaleet:

  1. Hollow
  2. Duty
  3. Rise And Fall

Kaikki kolme äänitettyä kappaletta ovat kuunneltavissa yhtyeen MySpace-sivuilla.

Coma Clinic on:

  • Janne Tolonen (kitara)
  • Henri Eerola (laulu)
  • Kimi Rautiainen (soolokitara)
  • Mika Tanttu (rummut)
  • Arska Hietala (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 56 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Coma Clinic musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net