Tanskalainen power / thrash metallia rykivä Contempt (www.contempt.dk) laittoi nettiin ladattavaksi uransa järjestyksessä toisen albumin. Kyseessä on “Death from Below” -niminen pitkäsoitto, jota ei ole koskaan julkaistu. Sen voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen nettisivuilta, tai klikkaamalla tästä. Kyseessä on tuottaja Jacob Hansenin avustuksella luotu levy, jonka kansitaiteesta vastaa Mattias Norén. Koska bändi ei saanut albumin julkaisemista varten mielestään tarpeeksi hyvää julkaisusopimusta, se päätti luovuttaa sen ilmaiseksi nettiin.
Contempt oli aikaisemmin solminut levytyssopimuksen Diamond Recordsin kanssa, jonka perusti pitkäaikainen King Diamondin ja Mercyful Faten manageri Ole Band. Sama firma julkaisi myös orkesterin esikoisalbumin, nimeltään “Stormforce”, vuonna 2002.
Bändi työstää tällä hetkellä uutta musiikkimateriaalia ja kertoo suunnittelevansa sen äänitystöiden käynnistämistä jossain vaiheessa ensi vuotta.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 99 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin contempt. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Contempt musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!