Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Crematory: "Pray"

  • Julkaistiin perjantaina 26.10.2007.
  • Luettu 360 kertaa
  • Bändit:

Lähes mustavalkoinen ryhmäkuva Crematory-yhtyeen jäsenistä, joita kuvassa yksi nainen ja neljä miestä. He seisovat rivissä ulkoilmassa suuren valkoisen taivaan alla. Taustalla näkyy rivi lehtimetsää.Uunitusta jo vuodesta 1991

Saksalainen goottimetallia soittava Crematory kertoo nettisivuillaan julkaisevansa uuden "Pray"-nimisen täyspitkän studio-opuksen 1. päivä helmikuuta ensi vuonna. Levy tullaan julkaisemaan tähän maailmaan Massacre Recordsin tuuppaamana. Yhtye kertoo, että levyn tuottajana toimi bändi omatoimisesti Kohlekeller Studioiden tiloissa yhdessä Christian "Kohle" Kohlmannslehnerin kanssa, joka on bändin pitkäaikainen yhteistyökumppani. Crematoryn joukot lähtevät lietsomaan ihmismassoja "Pray Over Germany" -nimisen kiertueensa turvin toukokuussa 2008. Kiertueen jälkeen yhtye aikoo tehdä kesän aikana festivaaliesiintymisiä ainakin täällä Euroopan alueella.

"Pray"-albumin kappaleet:

  1. When Darkness Falls
  2. Left the Ground
  3. Alone
  4. Pray
  5. Sleeping Solution
  6. Just Words
  7. Burning Bridges
  8. Have you Ever
  9. Remember
  10. Say Goddbye

Crematory on:

  • Gerhard "Felix" Stass (korina)
  • Matthias Hechler (kitara ja puhdas laulu)
  • Katrin Goger (kosketinsoittimet)
  • Harald Heine (basso)
  • Markus Jüllich (rummut)

Yhtye on goth/death metallia rykivä yksikkö Saksan Mannheimista. Se perustettiin vuonna 1991. Bändi on tullut vuosien varrella tutuksi keikkailtuaan 1990-luvun puolen välin paikkeilla yhdessä Tiamatin, Atrocityn sekä My Dying Briden kanssa.

Bändin perustajana toimi Felix (laulu) ja basisi Marc. He loivat yhdessä demokasetin, mikä ilmestyi vuoden 1992 aikoihin. Kasetti menestyi erittäin hyvin Saksan ulkopuolellakin. Maailmanlaajuisesti sitä myytiin 1500 kappaletta, mikä on erinomainen saavutus demoasteiselle julkaisulle. Julkaisu toi bändille myös ensimmäiset levytyssopimustarjoukset. Vuonna 1992 ryhmä teki lukuisia keikkoja kotimaassaan. Live-esiintymiset yhtye teki yhdessä kosketinsoittaja Katronin kanssa, joka toimi tuohon aikaan vierailevana muusikkona myös legendaarisen demokasetin ääniraidoilla. Hänet värvättiin myöhemmin vakituiseksi jäseneksi — nainen vaikuttaa Crematoryn remmissä näinäkin päivinä.

Levytyssopimuksen bändi sai marraskuussa 2002 Massacre Recordsilta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 170 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Trespassenger: Uneasy way out

    Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…

  • Nummirock 2012 — juhannuksen kattaus on…

    Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…

  • Chrome Divisionin basisti ja kitaristi v…

    Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…

  • Battleship of Pain -kilpailu Wäiskissä 3…

    H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…

  • Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävi…

    Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…

  • Hammer Open Air 2012 päiväkohtaiset esii…

    Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…

  • Japanilainen Coffins kiertää tällä viiko…

    Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…

  • Tuska 2012 -ohjelma valmistui

    Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…

  • Tankard: "A Girl Called Cerveza"

    Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…

  • The Agonist: "Prisoners"

    Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…

  • Dew-Scented: "Icarus"

    Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…

  • Omen: "Hammer Damage"

    Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…

Muut lukevat juuri nyt