Cryonic Temple: "Immortal".

Tulevan albumin kansitaideCryonic Templen "Immortal"-nimisen albumin kansikuva. Kuvassa näkyy kyborgimaisen ihmistä muistuttavan olennon kasvopotretti. Olennon päässä kolme kyyristelevää kaapuihin pukeutunutta hahmoa. Kyborgin kasvoista lähtee pitkiä ohuita raituja, tikkuja, kaula

Ruotsalainen perinteistä heavy metallia soittava Cryonic Temple tiedottaa tulevansa tuuppaamaan tähän maailmaan uuden pitkäsoiton Metal Heaven Recordsin kautta 21. marraskuuta 2008. Uuden albumin nimi on yksinkertaisesti “Immortal”. Albuminsa yhtye äänittä kesällä. Kiekon kymmenen kappaleen miksausvaihe vietiin päätökseen kesäkuun viimeisellä viikolla. Bändi ei ole vielä listannut luomansa levyn kappalelistaa tai päättänyt mitä kappaleita mahdetaan käyttää bonusvärssyinä. Edellisen kerran bändi julkaisi musiikkia “In Thy Power” -nimisen pitkäsoiton muodossa kolme vuotta sitten. “Immortal”-levy tulee olemaan jo neljäs pitkäsoitto vuodesta 1996 lähtien toimineelta CT:ltä.

Bändi esiintyy seuraavan kerran yleisön edessä kotiseudullaan Ruotsin Borlängenissä sijaitsevan Rock Housen tiloissa 29.11. Kyseessä on “Immortal”-albumin julkaisujuhla. Keikka alkaa kello 22 maissa.

Yhtyeen tuoreimman pitkäsoiton virkaa hoitava “In Thy Power” sisältää yhteensä 11 biisiä, joista kertyy soittoaikaa reilut 55 minuuttia. Levystä julkaistussa digipak-erikoisversiossa on lisäksi kolme bonuskappaletta, jotka ovat “Empire”-demo vuodelta 1999, “Redeemer”-demo samalta vuodelta ja “As I Slowly Die” -niminen demo vuodelta 2000.

“In Thy Power” -albumin kappaleet:

  1. The Sleep of the Innocent
  2. When Hell Freezes Over
  3. In Thy Power
  4. Travellers in Time
  5. Beast Slayer
  6. Wolfcry
  7. Mr. Gold
  8. A Soldiers Tale
  9. Shark Attack
  10. Rapid Fire
  11. Eternal Flames of Metal

Cryonic Temple on:

  • Magnus Thurin (laulu)
  • Leif Collin (kitara)
  • Esa Ahonen (kitara)
  • Hans Karlin (rummut)
  • Bjorn Svensson (basso)

Ruotsin Borlängenissä majaileva Cryonic Temple perustettiin vuoden 1996 puolella. Yhtyeen ensimmäinen musiikillinen ulosanti koettiin vuonna 1997, jolloin bändi loi omakustanteena demolevyn “Seasons in Hell”. Demon sisältämät neljä kappaletta ikuistettiin syyskuussa -97.

Bändinsä nimeksi yhtyeen perustajajäsenet Esa ja Johan valitsivat Cryonic Temple vuonna 1996 katseltuaan ilmeisesti televisiosta dokumenttielokuvaa kryoteknologiasta, jonka arvellaan mahdollistavan ihmisen kehon pakastamisen voivan säilyttää sen herätettäväksi henkiin vuosienkin päästä teknologian kehityttyä riittävästi. Esa erosi yhdessä ex-laulaja Glen Metalin kanssa Iron Maidenin biisejä coveroineista bändeistä, nimiltään Troopers ja Lex Credo, perustaakseen toisenlaisen musiikkiprojektin.

Yhtye on vuosien varrella esiintynyt mm. sellaisissa festivaaleissa kuin Sweden Rock, Headbanger Open Air, Peace and Love, Gothenburg MEtal, Motala Metal ja 2000 Decibel. CT on tukenut keikoilla ainakin Uriah Heepia, Saxonia, Lion’s Sharea ja Paul Di’Annoa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 257 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Cryonic Temple musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net