Saksalainen ylevää power metallia tiluttava Crystallion (www.crystallion.net) valmistautuu julkaisemaan uuden satsin metalliaan. Yhtye kertoo uuden “Hattin”-nimisen albuminsa ilmestyvän täällä Euroopassa 16. päivä toukokuuta, mutta USA:ssa jo neljä päivää aikaisemmin Dockyard 1:n / Locomotiven kautta.
Crystallionin levytysura alkoi vuonna 2006, jolloin siltä esiintynyt debyyttialbumi “A Dark Enchanted Crystal Night” sai hyvän vastaanoton sekä medialta että pm-faneilta. Bändin kotimaassa toimiva Rock Hard -musiikkilehti antoi albumille pisteet 8/10 ja lausuhi levyn olevan vallan passeli kokonaisuus nuorelta ja lupaavalta metallibändiltä.
Yhtyeen metallimusiikkiin on haettu vaikutteita ainakin Rhapsodylta, Helloweenilta ja suomalaisilta Sonata Arcticalta sekä Stratovariukselta. Crystallion tulee tekemään yhdessä Aidianin ja Scavangerin kanssa minikiertueen kotimaassaan alla listatulla tavalla.
Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2370 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 98 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin crystallion. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Metallimusiikki.net-sivuston tämänhetkinen bändisuosikki on:
Satunnaisesti noin 2370 jutun joukosta poimittu artikkeli:
Apocalyptica (www.apocalyptica.com) julkaisi huomattavan keikka-aikataulun, joka sisältää esiintymisiä Suomen lisäksi etenkin saksassa, mutta myös mm. Espanjassa, Alankomaissa, Iso-Britanniassa ja Baltian maissa.
Yhtyeen uudella albumilla tullaan kuulemaan mm. Corey Taylorin (Slipknot, Stone Sou), Dave Lombardon (Slayer) ja Cristina Scabbian (Lacuna Coil) musisointia — he vierailevat Apocalyptican syyskuussa julkaistavalla pitkäsoitolla. Albumia töystetään tällä hetkellä Jacob Hellnerin toimesta.
Bändi sai hiljattain valmiiksi Los Angelesissa kuvaamansa musiikkivideon kappaleestaan “I’m Not Jesus”. Videon ohjasi Tony Petrossian. Musiikkivideollakin käy esiintymässä (samoin kuin uudella albumilla kuultavassa biisissä) Slipknotin ja SS:n keulahahmo Corey Taylor.