Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Kuvassa uuden albumin grafiikkaa. Kuvan toteutti Cecil Kim.Kuvassa uuden albumin grafiikkaa. Kuvan toteutti Cecil Kim.

Dagoba: "Poseidon"

  • Julkaistiin keskiviikkona 21.07.2010.
  • Luettu 458 kertaa
  • Bändit:

Ranskalainen metallibändi Dagoba paljasti eilen uuden studiosoittonsa visuaalisen ilmeen. Graafinen ilme "Poseidon"-albumia varten teetettiin Cecil Kimillä. Albumi tullaan julkaisemaan ranskalaisen XIII Bis Recordsin kautta 30. päivä elokuuta. Bändi solmi levy-yhtiön kanssa sopimuksen huhtikuussa, jolloin levyn äänitystyöt oli viety päätökseen ja kappaleet annettu miksattavaksi Iso-Britanniaan Dave Changille. Chang miksasi Dagoban debyyttialbumin vuonna 2003. Biisit nauhoitettiin Marseillessa sijaitsevassa Hyperionin studiossa. Pari tulevan pitkäsoiton biisiä on laskettu kuunneltavaksi yhtyeen MySpace-sivuille. Uutukainen on seuraaja lokakuussa 2008 Season of Mistin kautta kauppoihin tuodulle kolmannelle albumille, levylle "Face the Colossus".

"Poseidon"-albumin kappaleet:

  • 43 17′n / 5 22′e
  • Dead Lion Reef
  • Columnae
  • The Devil’s Triangle
  • Degree Zero
  • The Horn Cape
  • Black Smokers (752 Farenheit)
  • Ha Long Shen Lung
  • I Sea Red
  • There’s Blood Offshore
  • Waves Of Doom

Yllä listatut kappaleet eivät ole lopullisessa järjestyksessä ja biisien nimiin saattaa tulla muutoksia. Yhtye ei ole toistaiseksi varmistanut lopullista soittolistaa.

Dagoba on:

  • Shawter (laulu)
  • Izakar (kitara)
  • Werther (basso)
  • Frank Costanza (rummut)

Metallibändi on julkaissut musiikkia vuodesta 2001 asti. "Poseidon" tulee olemaan Dagoban neljäs studioalbumi. Uuden levyn äänityssessiot starttasivat maaliskuussa. Yhtye sävelsi uusia biisejä päätettyään edellisen kiertueensa Ranskassa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 96 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt