Lahtelainen Damngod, joka on kerätty yhteen edesmenneen The Collision -yhtyeen raunioista, julkaisi kaksi uutta biisiä virallisilla MySpace-sivuillaan. Kuunneltavaksi laitetut biisit kantavat nimiä:
Yhtyeen riveihin kuuluu neljä metallismiestä. Kitaristina ja laulajana toimiva Mika Ojala on soittanut aikaisemmin The Collisionin lisäksi Before The Dawn -nimisessä rytmiryhmässä samoin kuin basisti Toni Brodman ja rumpali Dani Miettinen. Basisti-Brodman vaikuttaa näinäkin päivinä myös Kill The Romancessa. Damngodin laulajana toimiva Antti Vedenpää taas kuuluu myös 7th Legionin joukkoihin.
Bändillä ei ole vielä tässä vaiheessa sopimusta levy-yhtiön kanssa.
The Collision perustettiin sen jälkeen kun useita BTD:stä eronneita jäseniä halusi lyöttäytyä yhteen luomaan omanlaistaan musiikkia. The Collision harjoitti stoner rock -tyylistä räiskettä ja se koki olemassaolonsa aikana useita vaihdoksia miehistössään. TC:n nimi vaihdettiin Damngodiksi sen jälkeen kun miehet päättivät ryhtyä soittamaan raskaampaa musiikkia.
Metallimusiikki.net-sivuston julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 87 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin damngod. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Damngod musiikkia musiikkiputiikki Aina Musiikkikaupan digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!