Julkaistaan 25.1.2010
Saksalainen bm-yhtye Dark Fortress aikoo julkaista juuri nauhoitetun uutukaisalbuminsa ensi vuoden tammikuussa täällä Euroopassa. Albumi on juuri paljastettujen sotasuunnitelmien mukaan Century Media Recordsin julkaistavana ensimmäiseksi bändin kotimaassa, sekä Itävallassa ja Sveitsissä 22.1., jonka jälkeen 25. tammikuuta opus rysähtää myös muihin maihin. Yhdyvaltoihin albumia odotetaan saapuvaksi helmikuun yhdeksänteen päivään mennessä. Dark Fortress kutsuu uusinta albumiaan nimellä "Ylem". Se on yhtyeen uran kuudes täyspitkä levy ja seuraaja viime vuonna julkaistulle "Eidolon"-albumille.
Dark Fortressin uuden albumin äänityshommien startattua elokuussa kitaristi V. Santura ehti jo hehkuttaa, että nauhoitusjutut sujuivat ongelmitta ja erityisesti rumpujen äänimaailma on fantastinen. Tällä kertaa kaikkiin musiikki-instrumentteihin pyritään tuomaan aikaisempaa luonnollisempi ja dynaamisempi sointu, joka toivottavasti tuo albumin äänimaailmaan tiettyä karskiutta ja persoonallisuutta. Kitaristi kokee "Ylem"-kiekon olevan hyvin monipuolinen ja todennäköisesti raskainta materiaalia mitä bändi on ikinä kirjoittanut.
"Ylem" ei liene konseptialbumi, mutta edellisen pitkäsoiton tapaan myös uutukaiskiekko sisältää toistuvan teeman, joka tällä kertaa on kalman kutsun käsitteleminen. "Ylem" on yhtyeen mukaan ennen alkuräjähdystä vallineen elementtien olotilaa merkitsevä termi. Alkemistien oppien mukaan "Ylem" on se alkuaine, josta muut aineet luotiin. "Ylem"-tilan saavuttaminen tarkoittaa näin ollen kaiken päättymistä.
Metallibändi lähtee norjalaisen kollegansa, itse Satyriconin, seurassa seikkailemaan Euroopan alueen lumisilla mailla yllä listatulla tavalla. Joulukiertueen keikoista lähes kaikissa esiintyy Satyricon, paitsi 3.12., 9.12. ja 14.12., jolloin Dark Fortressin kanssa messuaa Posthum sekä ruotsalainen hymypoikatiimi Shining. Lisäksi saksalaisyhtye esiintyy yksin 19.12. Saksan Essenissä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 275 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin dark fortress. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…
Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…
Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…
Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…
Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…
Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…
Oululainen metallimusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye Antipope lopettaa toimintansa. Toukokuun 2013 alussa ilmestynyt albumi "3 Eyes of Time" päättää kolmen levyn mittais…
Ruotsalainen metalliviisikko Darkane tiedotti aikaisemmin toukokuussa kutsuvansa uutta studioalbumiaan nimellä "The Sinister Supremacy" ja julkaisevansa sen Euroopan alueen markki…
Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…
Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…
Tänään uuden "Battle Beast" -albuminsa julkaiseva Battle Beast juhli aikaisemmin tällä viikolla Helsingissä uuden albuminsa ennakkokuuntelubileitä. Onnistuneessa illassa nähtiin my…
Kesäkuun lopulla Helsingin öitä ravistelevien Tuskan jatkoklubien ohjelma on nyt valmis. Uusina lisäyksinä Virgin Oil Co:n klubi-illat torstaista sunnuntaihin sekä Tavastian torsta…