Metallimusiikki.net

Dark Funeral: kaksi DVD-julkaisua.

  • Julkaistiin tiistaina 27.03.2007.
  • Luettu 1792 kertaa
  • Bändit:

Dark Funeral -yhtyeen jäsenet, eli neljä miestä, seisovat pikimustaa taustaa vasten yllään mustat vaatteet ja piikkirannekkeita sekä luotivöitä. Miehillä on kasvoilla corpse-maskit ja parilla tyypilla kitara/basso.Ruotsalainen black metal -yhtye Dark Funeral uutisoi työstävänsä tällä hetkellä kahta DVD-julkaisua — bändi siis aikoo raahata päivänvaloon kaksi tupla-DVD:tä. Ensimmäinen tupla-DVD ilmestyy kesäkuun 18. päivä Regain Recordsin kautta. Jälkimmäisestä DVD-julkaistusta tullee tietoa tarjolle tuonnempana.

Bändi tiedotti aikaisemmin uusista keikoista. Yhtye aikoo esiintyä lähinnä huhti- ja toukokuun aikana eri puolilla Eurooppaa, kuten Saksassa, Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa — myös Venäjällä.

Dark Funeral on laittanut hiljattain nettiin musiikkivideon kappaleestaan “Atrum Regina“. Kyseessä on bändin virallinen musiikkivideo, joka kuvattiin DF:n live-esiintymisestä.

Bändi teki ensiesiintymisensä elokuvamaailmassa: Dark Funeral nähdään “Club Satan: The Witches Sabbath” -nimisessä kauhuelokuvassa, jonka ohjauksesta vastaa Shane Bugbee. Bugbee on The Church Of Satanin virallinen pappi. Dark Funeral esiintyy elokuvassa, jota kutsutaan “kaikkien aikojen ensimmäiseksi saatanalliseksi pornoksi”. Yhtye ei vain esiinny elokuvassa, vaan osallistuu myös filmin soundtrackiin kappaleellaan “King Antichrist”. Puitteet, joissa bändi esiintyi, rakennettiin tammikuun 21. päivä Key Clubiin, mikä sijaitsee Hollywoodissa.

Vuonna 2004 eräs sekopäinen DF-fani murhasi Chilessä katolilaisen papin hänen suorittaessaan seremoniaa. Viime vuonna bändin fanit riehaantuivat Perussa, koska yhtyeen laulaja ei kyennyt esiintymään. Fanit hajottivat esiintymispaikan ja vandalisoivat läheisiä rakennuksia ja autoja.

Dark Funeral on:

  • Masse “Emperor Magus Caligula” Broberg (laulu)
  • B-Force (basso, live-kokoonpanossa)
  • Matte Modin (rummut)
  • Bo “Chaq Mol” Karlsson (kitara)
  • Micke “Lord Ahriman” Svanberg (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.