Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Dark The Suns: "All Ends in Silence"

  • Julkaistiin perjantaina 12.12.2008.
  • Luettu 1121 kertaa
  • Bändit:

Jyväskylän melodista metallia soittava Dark The Suns sai valmiiksi uuden "All Ends in Silence" -nimisen albuminsa. Se aiotaan julkaista keväällä 2009 Firebox Recordsin kautta, mutta ennen varsinaista pitkäsoittoa tullaan julkaisemaan yksi nettisingle 21. päivä kuluvaa kuukautta. Albumi nauhoitettiin kitara– ja kosketinraitojen osalta yhtyeen kotistudiossa. Rummut, basso ja laulu purkitettiin Studio Watercastlen tiloissa. Koko albumi myös miksattiin Watercastlessa Arttu Sarvanteen toimesta. Levy masteroitiin helsinkiläisen Finnvoxin studiossa.

Bändin tuoreinta musiikillista ulosantia edustava "The Dead End" -mini-CD kipusi ilmestyttyään Suomessa maan virallisen levylistan sijalle n:o 16. Äänite nauhoitettiin Juha Kokkosen valvonnassa Nightmare Workshopissa ja Arttu Sarvanteen seurassa Studio Watercastlessa. Sarvanne myös miksasi sen. Tämäkin julkaisu masteroitiin Jussilan toimesta Helsingin Finnvoxissa.

Uuden albumin nauhoitusurakan käynnistymisestä Dark The Sunsin sakki uutisoi 27.10. Tuohon aikaan ryhmä nauhoitti vielä kotistudiossaan kitaroita ja kosketinsoitinten ääniraitoja, mutta siirtyi sitten Studio Watercastleen marraskuun 7. päivä.

Yhtye esiintyy Oulun Hevimestassa 17.12.2008.

Harmaasävyinen valokuva Dark The Suns -bändin kokoonpanosta. Jäsenet seisovat ulkoilmassa suuren kivikuution edustalla. Kauempana taka-alalla näkyy metsää, peltoa ja kerrostaloja. Kuvassa kaksi naista ja kaksi miestä. Keskimmäisenä etualalla lyhythiuksine
Kuva: Visa Kaakkuriniemi & Inka Tuomaala

Mini-CD:llä "The Dead End" kuullaan kahdessa coverissa vierailevana muusikkona Before The Dawnin tiimistä tuttua Tuomas Saukkosta. Bändi ilmoitti kiekkonsa kivunneen Suomen virallisen singlelistan sijalle n:o 16 oitis ensimmäisellä myyntiviikollaan. Kiekko julkaistiin lokakuussa.

"The Dead End" -MCD:n kappaleet:

  1. The Dead End
  2. Take This Pain
  3. Episode 666 (In Flames -cover)
  4. When Love And Death Embrace (HIM-cover)

Bändin esikoisalbumina tunnettu "In Darkness Comes Beauty" julkaistiin edellisen vuoden loppupuoliskolla Firebox Recordsin voimin. Dark The Suns sai Firebox Recordsilta kaksi albumia kattavan julkaisusopimuksen lokakuussa 2006 julkaistuaan sitä ennen kaksi demoa.

Yhtyeen kokoonpanossa tapahtui kuluvan vuoden kesäkuussa muutos, kun rumpalina toiminut Markus korvattiin Eino Kauppilalla.

Dark The Suns on:

  • Mikko Ojala (kitara ja laulu)
  • Inka Tuomaala (basso)
  • Pinja Haikala (syntikat)
  • Eino Kauppila (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 159 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt