Jyväskyläläinen Dark the Suns uutisoi nauhoittavansa uutta albumia kotistudionsa tiloissa. Senpä tähden yhtyettä ei tullakaan lähiaikoina näkemään keikkarintamalla. Melodista dark metallia sisältävä äänite tulee sisältämään 8–10 biisiä. Jossain vaiheessa kesää julkaistavan albumin nimeksi tulee "Sleepwalking in a Nightmare". Albumin julkaisee kotimainen Firebox Records.
Kiekon äänitystyöt käynnistyivät ensimmäiseksi syntetisaattorin ääniraitojen purkittamisella. Syntikka- ja pianoraidoista vastaa tälläkin kertaa Inka Tuomaala, joka hoiti samat toimenpiteet vuoden takaisen "All Ends in Silence" -kiekon kohdalla. Dark the Suns mieltää tulevan studiolätyn todella melankoliseksi. Sillä kuullaan runsaasti orkestraalisia osuuksia ja raskasta kitarointia. Kahdenlaista lauluakin on luvassa, sillä Mikko Ojala hoitaa murinaosuudet ja Eliisa Tuomala puhtaat naislaulajan osuudet.
Dark the Suns ilmoitti eilen perjantaina kokeneensa jälleen muutoksen kokoonpanossaan. Kitaristi ja kosketinsoittimiakin soittanut Juha Kokkonen on korvatu uudella kitarataiturilla. Uuden jäsenen nimi tullaan paljastamaan lähiaikoina. Sitä odotellessa yhtye kertoo tulevalla "Sleepwalking in a Nightmare" -levyllä kuultavan ainakin seuraavat biisit:
Yhtyeen kitaristi-laulaja Mikko Ojala yhdessä basisti Inka Tuomaalan kanssa paljastivat aikaisemmin osallistuvansa uuteen bändiprojektiin, melankolista metallimusiikkia luovaan Crowned with Blackiin, yhdessä kahden muun muusikon kanssa.
Tammikuussa Dark the Sunsilta ilmestyi musiikkivideo kappaleeseen "Unbroken Silence". Noin 4,5 minuutin pituisen videoklipin voi käydä katsomassa suoraan yhtyeen MySpace-sivuilta, jossa sijaitsee myös jukeboksi varustettuna muulla biisimateriaalilla. Jyväskyläläisten aikaisempaa tuotantoa edusta debyyttialbumi "All Ends in Silence", jonka Firebox Records julkaisi edellisen vuoden maaliskuussa. Se on seuraaja kolmen vuoden takaiselle debyyttialbumille "In Darkness Comes Beauty".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 158 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin dark the suns. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…