Metallimusiikki.net

Darkane: "The Sinister Supremacy"

  • Julkaistiin perjantaina 10.05.2013.
  • Luettu 1161 kertaa
  • Bändit:

Tummanvihreä, lähes musta, tausta. Sitä vasten kellertävänä hohtava valomöllykkä. Kuvan yläosassa Darkane-logo.Julkasitaan 28.6.2013

Ruotsalainen metalliviisikko Darkane tiedotti aikaisemmin toukokuussa kutsuvansa uutta studioalbumiaan nimellä "The Sinister Supremacy" ja julkaisevansa sen Euroopan alueen markkinoilla Massacre Recordsin kautta 28. kesäkuuta. Pohjois-Amerikassa se ilmestyy heinäkuun 2. päivä Prosthetic Recordsin ja Japanissa 19. kesäkuuta Trooper Entertainmentin avustuksella. Bändi on työstänyt levyään ainakin viime vuoden kesästä lähtien. Yhtyeen kuudes pitkäsoitto on sekoitus thrash metallia ja melodista kuolonmetallia. Bändi on hionut tyyliään 15 vuoden ajan. Ryhmä aloitti toimintansa vuonna 1998 ja edellisen levynsä se julkisti vuonna 2008.

Darkane kertoo albuminsa nimeksi valitun "The Sinister Supremacy", koska siinä heijastuu hyvin ne pahat asiat, jotka ihmisyksilöä tai -lajia hallitsevat. Bändin mukaan mielessä on synkkä alue, joka kertoo, että on hyväksyttävää tehdä pahoja asioita, satuttaa muita ja itseään. Tämän metaforan päälle kansigrafiikan sai tehtäväkseen Carlos Holmberg. Kansitaiteen haluttiin muistuttavan Rorschachin musteläiskätestiä.

"The Sinister Supremacy" -albumin kappaleet:

  1. Sounds Of Pre-Exsistence
  2. The Sinister Supremacy
  3. Mechanically Divine
  4. Ostracized
  5. The Decline
  6. Insurrection Is Imminent
  7. In The Absence Of Pain
  8. Humanity Define
  9. Hate Repentance State
  10. Collapse Of Illusions
  11. By Darkness Designed
  12. Existence Is Just A State Of Mind

Darkane on:

  • Lawrence Mackrory (laulu)
  • Christofer Malmström (kitara)
  • Klas Ideberg (kitara)
  • Jörgen Löfberg (basso)
  • Peter Wildoer (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.