Metallimusiikki.net

Deathchainilta huhtikuussa kuudes albumi "Ritual Death Metal"

  • Julkaistiin perjantaina 08.02.2013.
  • Luettu 1557 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen piirros ihmisen käsistä tonkimassa jotakin. Kuvan yläosassa kellertävällä värillä Deathchain-logo.Julkaistaan 5.4.2013

Kuopiolaistaustainen metalliryhmittymä Deathchain jatkaa ansiokasta levytysuraansa "Ritual Death Metal" -albumiksi kastetulla uutuudella, jonka julkaisee Svart Records 5.4.2013. Deathchain-kitaristi Corpse kuvailee yhtyeen tunnelmia seuraavasti:

Kapina. Kapina ja vapaus. Siitähän tässä on aina ollut kyse. Nuorempana suhtautuminen musiikkiin oli todella genrepohjaista ja suuremmat mutkat tuli oikaistua kummempia ajattelematta. Kasvaessa on oppinut olemaan välittämättä rajoista ja samalla liekki musiikin tekoon on alkanut palaa kiihtyvällä vauhdilla. Kaikessa hiljaisuudessa olemme valmistelleet kuudetta levyämme ja siinä ohessa olemme löytäneet uuden kodinkin. Minne kulkumme olisikaan ollut parempi päästyä kuin kotoisen Svartin hoviin?

"Ritual Death Metal" nauhoitettiin kesällä 2012 Ruotsissa Necromorbus Studiolla, ja syksy sekä¤ talvi ovat kuluneet jälkikäsittelytöissä. Albumin kansikuvasta on vastuussa kotimainen Babalon Graphics ja muun taiteen on luonut Mayhemin, Aura Noirin sekä Hexvesselin kanssa työskennellyt Costin Chioreanu. Tähtivierailijana levyllä kuullaan Entombed-vokalisti LG Petrovia, joka revittelee äänijänteitään kappaleessa "Like Worms Upon The Lands".

Aiemmin lovecraftiaanisesta maailmanselityksestä inspiroitunut yhtye on tällä levyllä kääntänyt katseensa kohti Kaksoisvirtainmaan mytologiaa ja Kaaoksen jumalia. Eteenpäin on taas myrskytty, ja patoja on tieltämme purettu. Vedet sekoittuivat, ja antoivat luomisellemme kaoottisen piirteen. Vapauden piirteen. Nämä teokset ovat valmistuneet äänistä, väreistä ja muodoista maailmojen ääriltä. Niiden ulostuonti on vain ruokkinut intohimoamme vapauttaa Deathchain taas kerran yllenne, toteaa kitaristi Corpse.

"Ritual Death Metal" -albumin kappaleet:

  1. Voice of Sharur
  2. Stele ov the Vultures
  3. Seven Asakku Shadows
  4. Our Lady Under The Earth
  5. King Pazuzu
  6. Like Worms Upon The Lands
  7. Tiamat’s Eyes Of Death
  8. Abzu Doom

Deathchain on:

  • K.J. Khaos (laulu)
  • C.Void (laulu)
  • Corpse (kitara)
  • Cult From Hell (kitara)
  • Kuolio (basso)
  • Kassara (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.