Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Deceiver: "Thrashing Heavy Metal"

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.08.2008.
  • Luettu 143 kertaa
  • Bändit:

Thrash metal -bändi Deceiver kertoo tulevansa julkaisemaan uuden albumin myöhemmin tämän vuoden aikana Pulverised Records -levymerkin kautta. Albumin nimeksi bändi antoi niinkin lupaavan nimityksen kuin "Thrashing Heavy Metal". Se äänitettiin ja miksattiin Tommy Tägtgrenin avulla hyvämaineisen Abyss Studion tiloissa. Kiekon masteroi Nicklas "Terror" Rudolfson ja kiekon kansikuvan toteutti israelilainen taiteiliaj Eliran Kantor. Deceiver kertoo uusimman pitkäsoittonsa jäävän uransa viimeiseksi albumiksi. Ruotsalaisryhmä kertoo päättävänsä uransa tähän teokseen. "Thrashing Heavy Metal" -kiekosta sikiää seuraaja maaliskuussa -06 julkaistulle "Holov Posen Tro May Trot" –albumille.

Deceiver nauhoitti edellisenkin albuminsa Tommy Tägtgrenin kanssa Abyssin studioilla. Syyskuussa ilmestyvä "Trashing Heavy Metal" on ensimmäinen kiekko tältä bändiltä, joka marssii päivänvaloon Pulverised Recordsin saattamana. Edelliset äänitteet yhtye julkaisi Iron Fist Productionsin kautta.

"Thrashing Heavy Metal" -albumin kappaleet:

  1. The Tail’s Of Whom In Shadows Fall
  2. Ghost Of Souls & Inner Hate
  3. Graveyard Lover
  4. Coma Of Death Toxication
  5. Machinery Of God
  6. Blood Of The Soul
  7. Dead To The World
  8. The Dungeon
  9. Legacy
  10. Thrashing Heavy Metal

Deceiver on:

  • Pete Flesh (laulu ja kitara)
  • Crille Lundin (basso)
  • Flingan (rummut)

Vanhan koulukunnan kaartiin itsensä lukeva Deceiver perustettiin vuonna 2004. Bändin jäsenet kertovat kuuntelevansa mm. Motörheadia, Judas Priestiä, Metallicaa, Venomia, Mercyful Fatea, King Diamondia ja Possessedia, Kreatoria, Candlemassia, Destructionia, Sodomia, Iron Maidenia, Slayeria sekä Bathorya.

Bändi aloitti toimintansa vuoden 2004 tammikuussa Pete Fleshin, Crille Lundinin ja rumputulivastaava Flinganin perustamana. Yhtyeeseen liitettiin kuukautta perustamisen jälkeen Destormo-niminenkin heppu avittamaan bänditoimissa. Bändi purkitti perustamisvuotensa toukokuun loppuun mennessä viisi biisiä. Demojen julkaisemisen sijaan levy-yhtiö Iron Fist Productions tarjoutui odottamatta julkaisemaan värssyt mini-CD:nä. Sopimus tehtiin ja Deceiver sai odottamattoman pienellä vaivannäöllä musiikkiaan ihmisten ilmoille "Deceiver"-nimisen MCD:n muodossa saman vuoden heinäkuussa.

Kymmenisen kuukautta ensimmäisen äänitteen jälkeen bändi siirtyi Abyss Studioille nauhoittelemaan uransa ensimmäistä pitkäsoittoa. Debyyttialbumille oli jo valmiina nimikin: "Riding with the Reaper". Se purkitettiin maaliskuussa 2005. Kuukautta myöhemmin levy päätyi levykauppojen hyllyille. Huhti-toukokuussa bändi soitti muutamia keikkoja tukeakseen opuksensa sanoman leviämistä. Joitakin viikkoja keikkojen jälkeen bändissä toiminut vokalisti Destormo päätettiin erottaa ryhmästä. Destormo oli sitonut itsensä sellaisiin bändiprojekteihin kuin Serpent Obscene ja Maze of Torment, jotka veivät miehen aikaa Deceiveriltä turhan paljon. Ex-laulaja toteutti myöhemmin bändille grafiikkaa albumeja varten.

Bändi nauhoitti lokakuuhun 2005 mennessä kymmenen kappaletta, jotka ryhmä nauhoitti jälleen kerran Abyss-in studioilla. Kappaleista syntyi albumi "Holow Posen Tro May Trot". Albumin äänimaailmaa bändi luonnehtii ensimmäistä lättyä aggressiivisemmaksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 324 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt