Metallimusiikki.net

Deicide: "To Hell With God".

  • Julkaistiin perjantaina 03.12.2010.
  • Luettu 1277 kertaa
  • Bändit:

"To Hell With God" -albumin etukannessa piirros tai maalaus taivaalle katsovasta ihmishahmosta, tai sen siluetista. Hahmon takana on lukuisia luurankoja. Kuvan vasemmassa yläkulmassa Deiciden logo.Julkaistaan 21.2.2011

Sekä sanomaltaan että musiikiltaan aggressiivista death metallia tekevä Deicide tiedottaa tuovansa kauppoihin ensi vuoden alussa uuden albumin. Albumi on seuraaja kahden vuoden takaiselle “Till Death Do Us Apart”. Uutukainen tunnetaan nimellä “To Hell With God”. Se ilmestyy 21. helmikuuta Century Media Recordsin kautta. Albumilla kuullaan tasan 10 biisiä. Niistä yksi on kiekon nimikkoraita. Jenkkibändi purkitti tämän teoksen Audiohammer Studioilla bändin kotiseudulla Floridassa. Levyn tuottajana toimi Chimairan ja The Black Dahlia Murderin musiikkia aikaisemmin muovannut Mark Lewis. Metallibändi lähtee helmi–maaliskuuksi kiertämään keikkalavoja tukeakseen uuden levyn sanoman leviämistä. Kiertueen kokoonpanoon kuuluu Deiciden lisäksi Blackguard, Neuraxis, Pathology ja itävaltalainen Belphegor.

Bändin uusin albumi vielä toistaiseksi on huhtikuussa 2008 julkaistu “Till Death Do Us Apart”. Sekin on tasan kymmenestä biisistä koostuva death metal -albumi. Helmikuinen kiekko on ensimmäinen Deiciden levy, joka julkaistaan Century Media Recordsin kautta. Yhtyeen uran ensimmäiset teokset ilmestyivät Roadrunner Recordsin ja Earache Recordsin tuella.

“To Hell With God” -albumin kappaleet:

  1. Save Your
  2. Empowered by Blasphemy
  3. Conviction
  4. Hang in Agony Until You’re Dead
  5. To Hell with God
  6. Servant of the Enemy
  7. Witness of Death
  8. Angels in Hell
  9. Into the Darkness You Go
  10. How Can You Call Yourself a God

Deicide on:

  • Glen Benton (laulu ja basso)
  • Jack Owen (kitarat)
  • Kevin Quirion (kitarat)
  • Steve Asheim (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.