Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Dismember: "Under Bloodred Skies" -DVD

  • Julkaistiin sunnuntaina 26.07.2009.
  • Luettu 287 kertaa
  • Bändit:

"Under Bloodred Skies" -DVD:n kannessa verenpunainen ja osittain pikimusta pohjaväri ja sen keskellä etäisesti ihmistä muistuttavan hirviömäisen olennon pää, jonka alla Dismemberin logo. Kuvan ylä- ja alaosassa runsaasti tekstiä punaisella sekä mustalla vIlmestyy 27.7.2009

Ruotsalaista death metallia takova ja Tukholmaan majoittunut Dismember kertoi eilen lauantaina julkaisevansa tupla-DVD:n "Under Bloodred Skies" vielä ennen heinäkuun päättymistä. Regain Recordsin kautta julkaistava opus, joka sisältää yhteensä kahden keikan taltioinnit, julkaistaan jo huomenna maanantaina 27.7. Paketin jälkimmäisellä DVD:llä nähdään dokumentti "Death Metal And More Mental Illness". Dokumentaariksi kutsumassaan videoleikkeessä yhtye hehkuttaa antavansa faneilleen aivan uudenlaisen näköalan Dismemberin sisuskaluihin — elokuvassa on runsaasti myös amatööritasoista videokuvaa yhtyeen seikkailuista ympäri maailmaa. DVD:n ensimmäisellä levyllä nähdään Alankomaissa ja Saksassa järjestetyn Party.San Open Air -festivaalin keikkataltioinnit. Saksassa tehdyn keikan taltiointi on vuodelta 2008. Konsertin taltiointeja ei ole dubattu eikä äänitetty uudelleen miltään osin bändin halutessa tarjota rehellisen ja kaunistelemattoman näköalan silloiseen konserttiinsa. Dismemberin DVD:n kansitaiteen toteutti Trident Artin leivissä oleva Erik Danielsson.

Toukokuun lopussa bändi uutisoi tarjoavansa DVD:llä Party.San Open Airista tehdyn keikan taltioinni vuodelta 2008. Kyseinen keikka oli erikoinen siinä mielessä, että esiintymisaika oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen puolisko oli omistettu uudelle musiikkimateriaalille muutamia vanhempia klassikkoja ottamatta lukuun. Jälkimmäinen osa keikasta pyhitettiin vuonna 1991 ilmestyneen albumin "Like an ever flowing stream" soittamiseen alusta loppuun. Saksan Bad Berkassa soitetussa Party.San Open Airin keikassa Dismember soitti albuminsa kokonaan live-esiintymisessä. Keikalla nähtiin runsaasti pyrotekniikkaa.

"Under Bloodred Skies" -DVD #1:n sisältö:

  1. Stillborn Ways
  2. Death Conquers All
  3. Skinfather
  4. Dark Depths
  5. Life — Another Shape Of Sorrow
  6. Forged With Hate
  7. Under A Blood Red Sky
  8. Override Of The Overture
  9. Soons To Be Dead
  10. Bleed For Me
  11. And So Is Life
  12. Dismembered
  13. Skin Her Alive
  14. Sickening Art
  15. In Death’s Sleep

"Under Bloodred Skies" -DVD #2:n sisältö:

  • "Death Metal And More Mental Illness" -dokumenttielokuva

Bändi kommentoi 31. toukokuuta tehneensä kovasti töitä tämän DVD-levyn eteen. Sille on nauhoitettu kuvaa bändin kaikilta kiertueilta lähes jokaiselta keikalta, jonka Dismember on soittanut vuodesta 2004 lähtien. Materiaalia on siis ollut yllin kyllin käytettävissä. Yhtye lupaa "Under Bloodred Skies" -DVD:n paljastavan koreilematta sen, miltä Dismember näyttää studiossa, kiertueella, hyvinä ja huonoina hetkina. Luvassa on myös runsaasti takahuoneista taltioitua kuvaa, keikkanauhoituksia, haastatteluja ja Entombedin, Graven sekä Unleashedin kanssa soitetun "Masters Of Death" -kiertueen aikana tehtyjä nauhoitteita ympäri planeettaa.

Dismember on:

  • Matti Kärki (laulu)
  • David Blomqvist (kitarat)
  • Martin Persson (kitarat)
  • Tobias Cristiansson (basso)
  • Thomas Daun (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 248 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt