Kuvassa Domination Black
Karhulan seudulla vaikuttava Domination Blackin vuoden 2009 loppupuolella jättäneen Kari Killgastin tilalle on yhtyeen uudeksi laulajaksi pestattu kainuulaislähtöinen Matias Palm, joka saattaa joillekin olla tuttu mm. yhtyeistä Merging Flare ja Heavy Metal Perse. Lisäksi Palm on vaikuttanut lukuisissa tribuuttibändeissä (mm. Judas Priest, Running Wild ja Gamma Ray -tribuutit).
Laulajavaihdoksen myötä Domination Black on pitänyt taukoa keikkailusta ja keskittynyt uuden materiaalin sovittamiseen ja kirjoittamiseen. Myös kolmannen pitkäsoittoalbumin äänitykset ovat suunnitelmissa lähitulevaisuudessa. Soittolavoille bändi palaa Kotkan Meripäivillä heinäkuun lopussa. Uusi kappale "Cold Touch" on nyt kuultavissa bändin MySpace-sivulla.
Bändi ehti etsiä uutta laulajaa alkuvuodesta asti. Etsintäkuulutuksen uutta laulajaa varten yhtye julkaisi tammikuussa 2010 sen jälkeen kun virkaa hoitanut Kari A. Killgast oli poistunut yhtyeestä. Laulajaksi valittu Matias Palm tulee osallistumaan uuden albumin nauhoitushommiin. Killgastin ääntä kuultiin viimeistä kertaa Violent Journey Recordsin kautta vuonna 2008 julkaistulla "Haunting"-MCD:llä. Teos sisältää viisi biisiä, joista avausraidassa "The House of 1000 Eyes" vierailee Lordin Mr. Lordi. Äänite sisältää lisäksi lainakappaleen Kissin biisistä "A World Without Heroes".
Yhtye loi vuosien 2003–2005 varrella ensimmäiset demoasteiset nauhoitteensa. Debyyttialbumin "Fearbringer" julkaisemista varten ryhmä solmi levytyssopimuksen Poison Arrow Recordsin kanssa. Albumi ilmestyi helmikuussa 2005. Teoksen äänimaailmassa kuullaan vaikutteita Metallican ja Judas Priestin uran alkuaikojen tyylistä. Poison Arrow Records julkaisi Domination Blackille vielä "Dark Legacy" -albumin. Sitä seurasi helmikuussa 2008 mini-CD "Haunting".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 147 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin domination black, heavy metal perse, merging flare. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…