Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Downscarred: "The Flower And The Fall"

  • Julkaistiin sunnuntaina 03.02.2008.
  • Luettu 145 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen goottimetallia luova Downscarred , jota on luonnehdittu seuraajaksi mm. sellaisille yhtyeille kuin Paradise Lost, Tiamat ja Sisters Of Mercy, kertoo nyt vieneensä maaliviivalle asti debyyttialbuminsa parissa työskentelyn. Kiekon runollinen nimi on "The Flower And The Fall" ja se on tarkoitus tuoda esiin toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla Sparkling Light Recordsin usuttamana. Albumin miksaa Flowing Tearsin, Sentencedin ja Tiamatin musisointia työstänyt Eroc Woodhouse -studioilla.

Bändiltä on ehtinyt vuoden 2002 kesällä alkaneen olemassaolon aikana ilmestyä kolme demoasteista äänitettä. Tuorein demo löytyy vuodelta 2006. Kiekon nimi on "Fall".

Downscarred esiintyy:

  • 16. helmikuuta 2008: Jugendhaus (Haan, Nordrhein-Westfalen, Saksa)
  • 5. huhtikuuta 2008: Die Halle (Frankfurt am Main, Hessen, Saksa)
  • 24. lokakuuta 2008: Werkstadt (Witten, Nordrhein-Westfalen, Saksa)

Yhtye sai levytyssopimuksen Sparkling Light Recordsin kanssa lokakuun lopussa viime vuonna.

Downscarred on:

  • Marco Blum (laulu ja sanoitukset)
  • Rafael Gawlik (kitara ja kosketinsoitin)
  • Tom O`Connell (kitara ja kosketinsoitin)
  • Jan Müller (basso ja sanoitukset)
  • Dirk Rosenkranz (rummut)

Goottimetallin alhossa rypevä Downscarred perustettiin kesällä 2002 laulaja Marco Blumin, kitaristi-kosketinsoittaja Rafael Gawlikin, basisti Jan Müllerin ja rumpali Dirk Rosenkranzin toimesta. Miehet äänittivät ensimmäisen demonsa, minkä nimi on "The Last Eternity", vuoden 2003 aikana. Toinen demo, nimeltään "Embracing The Horizon", julkaistiin v. 2005.

Uransa aikana bändi on keikkaillut ainakin Opethin, Die Apokalyptischen Reiterin, Flowing Tearsin, Xandrian ja Eisheiligin seurassa.

Kun kesällä 2006 yhtyeen joukkoihin liittyi entinen Garden Of Delightin remmistä tuttu Tom O` Connell, ryhtyi ryhmä työstämään uutta "Fall"-nimistä demoaan. Uusin demo on esimakua yhtyeen tulevasta pitkäsoitosta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 152 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt