Metallimusiikki.net

Dream Theater julkaisee syyskuussa "Dream Theater" -levyn

  • Julkaistiin perjantaina 07.06.2013.
  • Luettu 1291 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalainen Dream Theater tiedottaa 24. syyskuuta julkaistavan uusi bändin seuraava lev, studioalbumi, joka sekin on nimeltään "Dream Theater". Bändi kertoi torstaina valmistelevansa seuraavaksi maailmankiertueen päivämäärien listaamista yleisölle. Lähes kolmen vuosikymmenen ajan toiminut yhtye äänitti "Dream Theater" -albumiaan New Yorkissa Cove City Sound -studiossa perustajajäsenensä, kitaristi John Petruccin valvottua tuottamista. Miksaamisen hoiti Richard Chycki. Tämän albumin tekemiseen, sen biisien kirjoittamiseen ja niiden nauhoittamiseen, osallistui ensimmäistä kertaa rumpali Mike Mangini.

John Petrucci kertoo näkevänsä uuden albumin aina mahdollisuutena aloittaa alusta: joko jatkaa vanhan suunnan kehittämistä tai poiketa täysin uudenlaiselle tielle. Hän uskoo "Dream Theater" -albumin olevan nimivalintansakin osalta olevan kannanotto. Albumi tullaan julkaisemaan useana eri painoksena, joista ainakin kaksi tulevat olemaan CD-formaatissa ja yksi 180 gramman tuplavinyylinä. Levyn ennakkotilausvaihe käynnistyy levy-yhtiö Roadrunner Recordsin nettikaupassa jossain vaiheessa heinäkuuta. Bändi aikoo lähteä kiertueelle tukeakseen albuminsa markkinoimista. Kiertueen yksityiskohtia ei vielä ole paljastettu.

Dream Theater on:

  • James LaBrie (laulu)
  • John Petrucci (kitara)
  • Jordan Rudess (kosketinsoittimet)
  • John Myung (basso)
  • Mike Mangini (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.