Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Dream Theater Helsinkiin

  • Julkaistiin torstaina 09.04.2009.
  • Luettu 1223 kertaa
  • Bändit:

Progemetallin pioneereiksi luettava Dream Theater tulee esiintymään Helsingin Jäähallissa 23.9.2009 osana suurta Progressive Nation 2009 –kiertuettaan, joka heittelee yhtyettä ympäri Eurooppaa kesä-, elo- ja lokakuun ajan. Kiertueella esiintyy yhdysvaltalais-kanadalaisen Dream Theaterin lisäksi kanadalainen Unexpect amerikkalainen Bigelf ja ruotsalainen Opeth. Dream Theaterin rumpali Mike Portonoyn hahmottelema spektaakkelikokoelma on rakennettu pellinpaukuttajan ideasta tuoda live-esiintymisessä esille monipuolista ja originaalia musiikkia. Hän on aikaisemmin kyhännyt pariinkin otteeseen Progressive Nation -kiertueen Pohjois-Amerikkaan. Nyt kyseinen konsepti saapuu ensimmäistä kertaa Eurooppaan ja Suomeen. Lipunmyynti Jäähallin keikalle alkaa 15. huhtikuuta Lippupalvelun toimipisteissä.

Dream Theaterin keikka Helsingin Jäähallissa koetaan keskiviikkona 23. syyskuuta 2009. Tapahtuma alkaa iltapäivällä kello 17:30, jolloin Jäähallin ovet avataan. Varsinainen konsertti murahtaa käyntiin tasan tuntia myöhemmin. Pääsyliput on hinnoiteltu 59,7 euron arvoisiksi. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 15. päivä kello 09:00, mutta jo sitä ennen Menolipun Menoklubin jäsenille tarjotaan mahdollista hyödyntää jäsenyyttään etuosto-oikeudella. Etuosto-oikeus mahdollistaa pääsylippujen ostamisen Menolipujen nettisivujen kautta ensi viikon maanantaihin asti.

Dream Theater esiintyy:

  • 6. kesäkuuta 2009: Sweden Rock Festival (Sölvesborg, Ruotsi)
  • 10. kesäkuuta 2009: Luzhniki (Moskova, Venäjä)
  • 12. kesäkuuta 2009: 02 Academy (Leeds, Iso-Britannia)
  • 13. kesäkuuta 2009: Guildhall (Southampton, Iso-Britannia)
  • 14. kesäkuuta 2009: Download Festival (Castle Donington, Iso-Britannia)
  • 16. kesäkuuta 2009: Exhibition Grounds (Tel Aviv, Israel)
  • 18. kesäkuuta 2009: Coliseum de Lisboa (Lissabon, Portugali)
  • 20. kesäkuuta 2009: Kobetasonik Festival (Bilbao, Espanja)
  • 21. kesäkuuta 2009: Hellfest (Clisson, Ranska)
  • 23. kesäkuuta 2009: Tollwood Musikzelt (München, Saksa)
  • 24. kesäkuuta 2009: Amphitheater (Gelsenkirchen, Saksa)
  • 26. kesäkuuta 2009: Graspop Metal Meeting (Dessel
  • 27. kesäkuuta 2009: Sportzentrum (Wettingen, Sveitsi)
  • 28. kesäkuuta 2009: Gods Of Metal Festival (Milano, Italia)
  • 30. kesäkuuta 2009: Tesla Arena (Praha, Tsekki)
  • 1. heinäkuuta 2009: Sportarena (Budapest, Unkari)
  • 3. heinäkuuta 2009: Kaliakra Rock Festival (Kavarna, Bulgaria)
  • 4. heinäkuuta 2009: Kucukciflikpark (Istanbul, Turkki)
  • 29. elokuuta 2009: The Greek Theater (Los Angeles, Kalifornia, USA)
  • 23. syyskuuta 2009: Jäähalli (Helsinki)
  • 25. syyskuuta 2009: Hovet (Tukholma, Ruotsi)
  • 27. syyskuuta 2009: KB Hallen (Kööpenhamina, Tanska)
  • 29. syyskuuta 2009: Arena (Berliini, Saksa)
  • 30. syyskuuta 2009: Luczniczka Hall (Bydgoszcz, Puola)
  • 2. lokakuuta 2009: Sporthalle (Hampuri, Saksa)
  • 4. lokakuuta 2009: Zenith (Pariisi, Ranska)
  • 6. lokakuuta 2009: Ahoy (Rotterdam, Alankomaat)
  • 7. lokakuuta 2009: Zenith (Lille, Ranska)

Dream Theater on:

  • James LaBrie (laulu ja rummut)
  • John Petrucci (kitara ja taustalaulu)
  • Jordan Rudess (kosketinsoittimet, Continuum ja kitara)
  • John Myung (basso ja Chapman Stick)
  • Mike Portnoy (rummut ja taustalaulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 259 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt