Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Eminence studioon elokuussa

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.06.2007.
  • Luettu 119 kertaa
  • Bändit:

Neljä mustiin vaatteisiin sonnustautunutta Eminence-bändin jäsentä seisoo rivissä. Oikeassa laidassa näkyvän miehen käsivarsi tatuointien peitossa. Vasemmassa laidassa näkyvällä hepulla musta lippis päässä.Perustettu vuonna 1995

Brasilian yksi äärimmäisintä metallia rykivistä rytmiryhmistä on Eminence . Bändi on nyt lähdössä studioon tämän vuoden elokuussa, jossa se käy äänittelemässä "The God Of All Mistakes" -nimisen albumin. Levy julkaistaan jossain vaiheessa vuoden 2008 alkua vielä tässä vaiheessa tuntemattoman levy-yhtiön kautta. Albumi tulee olemaan jatkoa orkesterin pari vuotta sitten luomalle "Humanology"-opukselle. Uuden pitkäsoiton tuottaa Tue Madsen, joka on tehnyt musiikkialan hommia samoissa merkeissä myös homoseksuaali Rob Halfordin lisäksi Mnemicin ja The Hauntedin kanssa. Eminence albumin kansitaiteesta vastaa Mnemicin kitaristi Mircea Eftemie. Bändi aikoo käydä miksauttamassa kiekkonsa Tanskassa asti Antfarm-studioilla.

"The God of all Mistakes" -albumin kappaleet:

  1. Resistance
  2. Written in Dust
  3. Enemy Inside
  4. The God of All Mistakes
  5. Diablo’s Odiado
  6. Stainer
  7. Injected Lies
  8. Undermind
  9. Egomaniac
  10. Threatened by a New Plague

Eminence uutisoi viime vuoden puolella lisänneensä bändin riveihin basisti Rodrigo Nunesin, joka korvasi yhtyeestä aikaisemmin eronneen Jairo Guedzin. Guedz jättäytyi yhtyeestä vedoten henkilökohtaisiin ja aikataulullisiin konflikteihin. Basisti Guedz on uransa aikana toiminut ennen Sepulturan kitaristina.

Bändin tällä hetkellä tuorein CD on "Humanology", joka julkaistiin sveitsiläisen Timeless Productionsin avustuksella. Levy on jatkoa yhtyeen vuonna 1999 julkaisemalle "Chaotic System" -julkaisulle, joka äänitettiin Amerikan Teksasissa Sonic Ranch -studioilla yhdessä veteraanituottaja Neil Kernonin kanssa. Kyseinen musiikkiannos on Eminencen ensimmäinen, jolla kuullaan laulaja Wallace Parreiraksen musisiointia. Parreiras on entinen Soulless-bändin jäsen.

Eminence on:

  • Alan Wallace (kitarat)
  • Wallace Parreiras (laulu)
  • André Marcio (rummut)
  • Rodrigo Nunes (basso)

Yhtye on mättänyt metallia vuoden 1995 tammikuusta lähtien. Alusta alkaen bändi on tavoitellut suurempaa suosiota ja tunnettuutta omalaatuiselle metallimusiikilleen. Se on taistellut tiensä kotipaikkakuntansa Belo Horizonten suunnalta kohti parempaa tulevaisuutta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 173 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

Muut lukevat juuri nyt