Metallimusiikki.net

Ensiferum: "Unsung Heroes"

  • Julkaistiin torstaina 24.05.2012.
  • Luettu 1705 kertaa
  • Bändit:

Melodista folk metallia tekevä Ensiferum lähtee kiertämään uuden albuminsa tukemiseksi maailman mantuja Bearers of the Sword Tour 2012 -nimisen kiertueen muodossa. Seuraavan esiintymisensä perjantaina Salossa tekevä Ensiferum aikoo hoitaa laajan Euroopan-kiertueen syys–lokakuussa 2012. Uusi albumi julkaistaan 27. elokuuta Spinefarm Recordsin kautta nimellä "Unsung Heroes". Se on yhtyeen järjestyksessä viides kokopitkä levy. Kiekon valmistumisesta on valotettu yksityiskohtia Ensiferumin kotisivuilla pidetyssä studiopäiväkirjassa. Kiekko sisältää yli tunnin verran kuunneltavaa. Joukossa on yksi 16-minuuttinen kappale, albumin päättävä "Passion Proof Power". Soittolistalle asetetut kappaleet nauhoitettiin muun muassa Hämeenlinnassa.

Albumin kansitaidetta eikä muuta kuvitusta ole vielä paljastettu. Kuvituksen toteutti tälläkin kertaa Kristian Wåhlin. Albumilla tullaan kuulemaan vierailevina muusikkoina Apokalyptischen Reiterin jäseniä, sekä näyttelijänä ja laulajana tunnettua Vesa-Matti Loiria.

"Unsung Heroes" -albumin kappaleet:

  1. Symbols
  2. In My Sword I Trust
  3. Unsung Heroes
  4. Burning Leaves
  5. Celestial Bond
  6. Retribution Shall Be Mine
  7. Star Queen (Celestial Bond Part II)
  8. Pohjola
  9. Last Breath
  10. Passion Proof Power

Ensiferum on:

  • Petri Lindroos (laulu ja kitarat)
  • Markus Toivonen (kitarat ja taustalaulu)
  • Emmi Silvennoinen (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Sami Hinkka (basso ja taustalaulu)
  • Janne Parviainen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.