Entwine aloittaa äänittämisen.

Jani Mahkosen ottama valokuva Entwinen kokoonpanosta. Bändin jäsenet seisovat rykelmänä vehreän luonnon helmassa. Kuvaa hallitsee vihreät lehtipuut. Miesten ympärillä hohkaa kullankeltaiset värivanat. Kuva: Jani Mahkonen

Kotolan meteliryhmä Entwine (www.entwine.org) pisti ilmoille ilosanoman, joka varmistaa yhtyeen ympärillä velloneet odotukset, sillä bändi aikoo lähteä äänittämään uutta albumia lähiaikoina. Kiekon tuottajana toimii HIM_in ja _Apocalyptican sekä edesmenneen Sentencedin tuottajana toiminut Hiili Hiilesmaa. Hän tuottaa Entwinen järjestyksessä kuudennen studio-opuksen. Levyllä ei ole vielä nimeä. Se aiotaan purkittaa parin kuukauden periodin sisällä ja julkaista jossain vaiheessa kesän jälkeen.

Entwinen tuorein albumi on elokuussa -06 ulostunut “Fatal Design”. Se äänitettiin sekä Petraxin että Grovelandin studioilla Entwinen rumputulivastaava Aksu Hantun ja tuottaja Janne Joutsenniemen toimesta. Albumi miksattiin Suomessa ja maailmalla kovassa huudossa olevan helsinkiläisen Finnvoxin tiloissa itse Mikko Karmilan toimesta.

Edellisen kerran Entwinen klaani kertoi itsestään vuoden alussa, nimittäin 9. tammikuuta, jolloin se kertoi viettäneensä viime vuoden lopun ja tämän vuoden alkupäivät harjoituskämpillään keräten uusia ideoita seuraavaa albumia varten. Tuohon aikaan bändi kertoi sillä olevan ainakin kahdeksan uuden kappaleen rungot hallussa.

Entwine esiintyy Suomessa:

  • 5. heinäkuuta 2008: Pajularock (Sysmä)
  • 18. heinäkuuta 2008: Club B-52 (Ähtäri)
  • 24. heinäkuuta 2008: Bepop (Joensuu)
  • 25. heinäkuuta 2008: QStock (Oulu)
  • 26. heinäkuuta 2008: Kuopiorock (Kuopio)
  • 27. heinäkuuta 2008: Kisapuistorock (Lahti)

Yhtyeen laulaja Mika Tauriainen aiheutti Entwinen esiintymisten peruuntumisia viime vuoden syksyllä, sillä miehen viisaudenhampaan poistaminen johti leukaperien turpoamiseen niin vakavasti, ettei mies kyennyt lainkaan soittamaan suutaan.

“Fatal Design” -albumin kappaleet:

  1. Fatal Design
  2. Chameleon Halo
  3. Out of You
  4. Surrender
  5. Oblivion
  6. Twisted
  7. Insomniac
  8. My Serenity
  9. Break Me
  10. Curtained Life
  11. Hearts of Frozen Stone (Japanin-version bonuskappale)

Bändin tuorein albumi, “Fatal Design”, julkaistiin Suomessa elokuussa 23. päivä vuonna 2006. Se on seuraaja yhtyeen vuotta aikaisemmin luomalle “Sliver”-kiekolle. “Fatal Design” on viimeinen levy, jossa yhtyeen pitkäaikainen kosketinsoittaja Riitta Heikkonen musisoi. Nainen erosi ryhmän kokoonpanosta joulukuussa 2006 vedoten henkilökohtaisiin syihin. Bändi kertoi tapahtuneen ollessa ajankohtainen, ettei se aio etsiä korvaavaa kosketinsoittajaa, vaan tulee jatkamaan toimintaansa viisimiehisenä.

Entwine on:

  • Aksu Hanttu (rummut)
  • Jaani Kähkönen (kitara)
  • Joni Miettinen (basso)
  • Tom Mikkola (kitara)
  • Mika Tauriainen (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2370 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 212 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Metallimusiikki.net-sivuston tämänhetkinen bändisuosikki on:

Satunnaisesti noin 2370 jutun joukosta poimittu artikkeli:

Amoral keikkailee Suomessa.

Suomalainen Amoral (www.amoralweb.com) tulee tekemään maaliskuussa valloitusreissun Lahteen, Ouluun, Helsinkiin ja Keravalle. Sekä Lahden että Oulun keikkoihin voi hankkia sisäänpääsyliput Lippupalvelun kautta. Tikettejä Helsingissä koettavaan esiintymiseen voi tilata Tiketin toimipisteiden tai nettisivuston suunnilta. Amoralin keikkasuunnitelmat näyttävät tältä:

  • 1. maaliskuuta: Finlandiaklubi (Lahti) (Paikalla myös Profane Omen)
  • 8. maaliskuuta: Teatria (Oulu) (Paikalla myös Amorphis)
  • 15. maaliskuuta: Curium Metal Club (Helsinki)
  • 22. maaliskuuta: Kerava Metal Fest (Kerava) (Paikalla myös mm. Dead Shape Figure ja Exsecratus)

Lue kokonaan…


Gootti.net