Entwine keikkailee Suomessa.

  • Mitä mieltä olet tästä artikkelista?
  • 4Rokkaa!
  • 0Kakkaa.

Kuva: Jani MahkonenEntwine-bändin miehistö seisoo kirkkaan taivaan alla ja suuren jyrkän pilvien ympäröimän vuoren edustalla vihreällä niityllä. Kuvassa näkyy kaukaisuudessa Entwinen jäsenet, jotka seisovat rivissä osittain udun peittäminä.

Goottimetallipitoista musiikkia soittava Entwine (www.entwine.org) kertoo olevansa lähdössä tekemään useita live-esiintymisiä täällä Suomessa heinäkuun aikana. Bändi konsertoi tasaiseen tahtiin ympäri maata — esiintymisiä on näillä näkymin luvassa ainakin Sysmässä, Ähtärissä, Joensuussa, Kuopiossa ja Lahdessa.

Ryhmä on aikaisemmin paljastanut tekevänsä työtä uuden musiikkimateriaalin parissa. Kiekkoa on tarkoitus ryhtyä valmistamaan lähiaikoina, sillä Entwine aikoo alustavien suunnitelmien mukaan tuoda kiekon esiin vielä tämän vuoden sisällä. Tarkempia tietoja seuraavasta albumista tullaan paljastamaan tuonnemapana. Yhtyeen uusin pitkäsoitto on syyskuussa 2006 Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Benelux-maissa julkaistu “Fatal Design”. Albumi julkaistiin Century Media Recordsin toimesta, joka oli saanut lisenssisopimuksen Spinefarm Recordsilta. Kiekkonsa yhtye kävi äänittämässä kahdessa eri studiossa: Petraxilla ja Grovelandissa. Albumin äänitystöitä luotsasi Entwinen rumpali Aksu Hanttu yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa. “Fatal Design” vietiin sitten miksattavaksi helsinkiläisen Finnvox-studioiden tiloihin, jossa Mikko Karmila kopeloi kiekon julkaisukuntoon.

Entwine esiintyy Suomessa:

  • Lauantaina 5. heinäkuuta 2008: Pajularock (Sysmä)
  • Perjantaina 18. heinäkuuta 2008: Club B-52 (Ähtäri)
  • Torstaina 24. heinäkuuta 2008: Bepop (Joensuu)
  • Lauantaina 26. heinäkuuta 2008: Kuopiorock (Kuopio)
  • Sunnuntaina 27. heinäkuuta 2008: Kisapuistorock (Lahti)

Yhtye tiedotti tammikuussa aloittaneensa toimintansa jälleen täydellä teholla harjoitellen treenikämpällä uusien ideoiden pohjalta kappaleiden muovaamista. Uuden albumin luomistyö käynnistyi. Ryhmä kertoi jo tuohon aikaan olevan valmiina kahdeksankunta kappaletta, tai ainakin niiden perusrakenteet. Suunnitelmiin miehistö tiedotti kuuluvan studion uumeniin marssiminen kuluvan vuoden keväällä. Studioaikaa tai levyn tuottajaa ei ole vielä hankittu.

Entwine joutui perumaan edellisen vuoden elokuussa kolme live-esiintymistä, sillä bändin laulaja Mikan leukaluu oli turhan kivuliaassa kunnossa. Mies oli aikaisemmin käynyt poistattamassa viisaudenhampaan, jonka johdosta hän ei tuohon aikaan kyennyt edes avaamaan suutaan kunnolla, joten keikat jouduttiin perumaan tämän vuoksi.

Gootti.net uutisoi Entwinen pitkäaikaisen kosketinsoittaja Riitta Heikkosen eroamisesta. Nainen erosi bändistä joulukuussa 2006 vedoten henkilökohtaisen elämänsä saralla tapahtuneisiin syihin. Jo tuohon aikaan bändi tiedotti, ettei se tule etsimään uutta kosketinsoittajataituria, vaan tulee toimimaan viisikkona jatkossa.

Entwine on:

  • Aksu Hanttu (rummut)
  • Jaani Kähkönen (kitara)
  • Joni Miettinen (basso)
  • Tom Mikkola (kitara)
  • Mika Tauriainen (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 195 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Entwine musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 2 juttua

  • Wasara vetäytynyt studioon. (Metallimusiikki)
  • Colosseum: "Chapter 2: Nomquam". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net