Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Entwinen keikkabussi paloi

  • Julkaistiin sunnuntaina 19.04.2009.
  • Luettu 897 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa lauma miehiä ja oikeassa laidassa yksi nainen. He ovat kellertävän liekehtivän röykkiön äärellä. Kuvan tausta on tumma, osittain musta.Kuva: Jani Mahkonen

Lahtelainen goottimetallin superryhmäksi itseään kutsuva Entwine menetti lauantaina aamulla Hyvölän maatilamatkailun pihamaalla keikkabussinsa ja kaiken linjurin sisällä olleen. Tulet veivät bändin soittovehkeet. Ihmisuhreilta vältyttiin täpärästi. Bussinkuljettaja oli nukkumassa ajoneuvon sisällä, mutta pääsi onnekseen pakenemaan hornankattilasta ilman mainittavia vammoja. Tulipalo aiheutti Entwinelle arviolta 50 000 euron vahingot, sillä varsinaisen linja-auton mukaan meni kaikki bändin soittotavarat. Tulipalo syttyi viranomaisten tähänastisten tietojen mukaan irallisesta kaasulämmittimestä. Linjurissa ei ollut palovaroitinta. Kuva ilmiliekeissä olevasta keikkabussista löytyy täältä.

Entwine oli käynyt keikalla perjantaina 17. päivä Ähtärissä. Keikan jälkeen miehet olivat marssineet läheiseen majataloon nukkumaan. Autoon jäi yöksi vain kuljettaja nukkumaan.

Metallibändin vokalisti Mika Tauriainen kommentoi saaneensa lauantaina aamulla sangen eriskummallisen herätyksen linja-autoa kuljettavan hepun rynnättyä huoneeseen ja ilmoitettua bussin olevan tulessa. Tauriaista ja kumppaneita kehotettiin kiikuttamaan soittovehkeet ulos autosta. Tauriainen itse arveli aluksi vain auton verhojen olevan liekeissä, mutta koko kauheus rävähti naamalle hänen avattuaan auton oven. Sisätilat olivat jo liekeissä eikä juuri mitään oltu pelastettavissa. Soittotavaroista ainoastaan pari rumpukapulaa löytyi ehjinä. Entwine joutuikin vain katselemaan vierestä 50 000 euron arvoista kokkoa. Palokunta saapui myöhemmin paikalle hoitamaan sammutustöitä.

Lauantainen tulipalo johti eilen iltapäivällä keikkasuunnitelmien muuttumiseen. Bändin mukaan soitinvehkeet he saivat lainatuksi muilta tahoilta, mutta tuli nieli myös Entwinen taustamusiikin, joten Leppärock 09:n esiintyminen jouduttiin hoitamaan äänimaailmaltaan riisuttuna versiona. Nyt yhtye pyrkii hoitamaan seuraavat keikkansa sovitulla tavalla. Seuraavan live-esiintymisensä lahtelaisryhmä soittaa Moskovassa 24. päivä kuluvaa kuukautta.

Entwine esiintyy:

  • 24. huhtikuuta 2009: Club Relax (Moskova, Venäjä)
  • 1. toukokuuta 2009: Hotelli Iisoppi (Nokia)
  • 3. toukokuuta 2009: Rokkikatti (Varkaus)
  • 12. kesäkuuta 2009: Lahti
  • 19. kesäkuuta 2009: Kalajoen Juhannus (Kalajoki)
  • 20. kesäkuuta 2009: Nummirock (Kauhajoki)
  • 1. elokuuta 2009: TLY Open Air Festival (Tammela)

Entwine on:

  • Mika Tauriainen (laulu)
  • Tom Mikkola (kitara)
  • Jaani (kitara)
  • Joni Miettinen (basso)
  • Aksu Hanttu (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 188 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Trespassenger: Uneasy way out

    Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…

  • Nummirock 2012 — juhannuksen kattaus on…

    Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…

  • Chrome Divisionin basisti ja kitaristi v…

    Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…

  • Battleship of Pain -kilpailu Wäiskissä 3…

    H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…

  • Stam1na ja Viikate ilmiliekeissä Leppävi…

    Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…

  • Hammer Open Air 2012 päiväkohtaiset esii…

    Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…

  • Japanilainen Coffins kiertää tällä viiko…

    Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…

  • Tuska 2012 -ohjelma valmistui

    Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…

  • Tankard: "A Girl Called Cerveza"

    Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…

  • The Agonist: "Prisoners"

    Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…

  • Dew-Scented: "Icarus"

    Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…

  • Omen: "Hammer Damage"

    Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…

Muut lukevat juuri nyt