Metallimusiikki.net

Epica: "Requiem for the Indifferent".

  • Julkaistiin perjantaina 02.12.2011.
  • Luettu 1248 kertaa
  • Bändit:

Sinfonista metallia tekevä Epica kertoi eilen uransa viidennen studioalbumin julkaistavan Nuclear Blast Recordsin kautta 9. maaliskuuta 2012. Levy sai nimekseen "Requiem for the Indifferent". Nimi viittaa ihmiskunnan aikakauteen. Bändin mukaan me ihmiset emme voi enää haudata päätämme hiekkaan ja unohtaa mitä ympärillämme tapahtuu, sillä uskontojen ja kulttuurien, luonnonvoimien, sotien ja talouskriisinkin, johdosta asiat alkavat olla kontrolloimattomissa. Epica katsoo meidän kaikkien olevan linkitettyjä toisiimme ja sen vuoksi ne, jotka eivät halua tällaiseen uskoa, tulevat häviämään.

Alankomaalaisbändin "Requiem for the Indifferent" nauhoitettiin Saksan Wolfsburgissa, Gate Studiossa, yhdessä tuottaja Sascha Paethin kanssa. Äänitteen ilmestymistä tullaan juhlistamaan 16. maaliskuuta Alankomaiden Tilburgissa sijaitsevan 013-klubin tiloissa. Tämänkertainen julkaisujuhla järjestetään hieman suuremmassa tapahtumapaikassa kuin edellisen "Design Your Universe" -albumin merkeissä pidetty pippalo. Keikalla tullaan kuulemaan vanhojen biisien lisäksi koko uuden albumin soittolista alusta loppuun. Faneille kokemus tarkoittaa kahden tunnin pituista musiikkielämystä, jota pyrotekniset ja erikoisefektit täydentävät.

Epica on:

  • Simone Simons (laulu)
  • Mark Jansen (kitarat ja laulu)
  • Isaac Delahaye (kitarat)
  • Coen Janssen (syntetisaattori ja piano)
  • Yves Huts (basso)
  • Ariën van Weesenbeek (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.