Metallimusiikki.net

Epicalta lipsahti masterille väärä biisi.

  • Julkaistiin perjantaina 16.03.2012.
  • Luettu 1304 kertaa
  • Bändit:

Epican "Requiem for the Indifferent" -albumin etukannessa hitsimaskia pitävä kyborgi, jonka yllä Epica-logo.Julkaistiin 9.3.2012

Alankomaalainen Epica tiedotti kahden ja puolen vuoden pituisen työrupeaman tulokseksi valmistuneen "Requiem for the Indifferent" -albumin antavan aihetta iloon. Samalla yhtye paljastaa, että albumin soittolistalle viimeiseksi laitetussa biisissä "Serenade of Self-Destruction" ei kuulu kaikkia siihen kuuluvia vokaaliosuuksia. Epica selittää tämän johtuvan siitä, että jotenkin biisin instrumentaalinen versio päätyi albumin masterille eikä virhettä huomattu ennen kuin albumi oli jo julkaistu. Sinfonista metallia soittava metalliryhmä ei halua syyttää ketään tapahtuneesta virheestä, vaikkakin myöntää kyseessä olleen ilmiselvä virhe. Levy-yhtiö Nuclear Blast Records tarjoaa kelvollista versiota "Serenade of Self-Destruction" -biisistä kuunneltavaksi ja ladattavaksi ilmaisena versiona sen nettisivuilta.

Epican mukaan albumin CD-painoksena saaneet fanit voivat ajatella pitävän hallussaan uniikkia ensipainosta, joka saattaa myöhemmin muodostua harvinaiseksi keräilijöiden kohteeksi. Metallibändin tekemä virhe selittyy sillä, etteivät bändin jäsenet kuunnelleet lopputuotetta ennen sen julkaisemista. Levy nauhoitettiin Saksan Wolfsburgissa Gate Studion tiloissa tuottaja Sascha Paethin valvonnassa. Yhtyeen mukaan uusi albumi käsittelee ihmiskunnan juuri nyt kohtaamia vastoinkäymisiä ja haasteita, joihin erilaiset uskonnot, kulttuurit, sodat ja luonnonmullistukset sekä talouskriisi lukeutuvat.

"Requiem for the Indifferent" -albumin kappaleet:

  1. Karma
  2. Monopoly On Truth
  3. Storm The Sorrow
  4. Delirium
  5. Internal Warfare
  6. Requiem For The Indifferent
  7. Anima
  8. Guilty Demeanor
  9. Deep Water Horizon
  10. Stay The Course
  11. Deter The Tyrant
  12. Avalanche
  13. Serenade Of Self-Destruction

Epica on:

  • Simone Simons (laulu)
  • Mark Jansen (kitarat ja laulu)
  • Isaac Delahaye (kitarat)
  • Coen Janssen (syntetisaattorit ja piano)
  • Yves Huts (basso)
  • Ariën van Weesenbeek (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.