Turkkilainen black metal -bändi Episode 13 paljasti eilen tiistaina sotasuunnitelmansa uuden pitkäsoittonsa varalle. Metallibändi aikoo julkaista aikaisemmin tämän vuoden aikana ilmestyneen "Pitch Black" -kiekon seuraajaksi pitkäsoiton sellaisesta rykäistystä kuin "Death Reclaims The Earth". Se tulee olemaan Episde 13:n järjestyksessä kolmas albumi. Levy julkaistaan jossain vaiheessa ensi vuotta, mutta tarkkaa tietoa sen ilmestymisestä ei ole vielä kerrottavaksi asti. Bändi nauhoittaa levylle päätyviä biisejä ahkerasti Ankarassa sijaitsevan Midasin Kulaklığı Studiossa. Kunhan biisit on purkitettu, tullaan tuotteet viskaamaan viimeisteltäväksi Necromorbus Studion tiloihin Ruotsiin, jossa aikaisemmin on masteroitu mm. Watainia, Ondskaptia ja Funeral Mistiä.
Episode 13:n ensi vuonna julkaistavalla albumilla kuullaan pitkästä aikaa bändin vokalistina Ozan Akyolia. Hän perusti yhtyeen vuonna 2001 yhdessä rumpali Nursuzin ja kitaristi Muratin kanssa. Ozan on bändin tämänhetkisessä kokoonpanossa sen ainoa perustajajäsen. Tulevan kiekon antia esiteltiin yleisölle ensimmäistä kertaa Norjan Inferno-festivaalissa aikaisemmin kuluvana vuonna. Infernon yleisölle soitettiin kolme uuden pitkäsoiton biisiä. Bändi kertoo kappaleidensa olevan debyyttialbumin "Tabula Rasa" melodisuudesta kaukana, sillä uudet biisit ovat brutaaleja, mutta niissä käytetään jonkin verran kosketinsoitinosuuksia kuljettamaan kuuntelija koukusta koukkuun. "Death Reclaims The Earth" on Episode 13:n mielipide siitä, minkälainen ihmiskunta heistä on.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 138 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin episode 13. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…