Eternal Tears of Sorrow: videokuvaa keikalta.

Eternal Tears of Sorrow -bändin jäsenet mustavalkoisessa kuvassa valkoista taustakangasta vasten. Kuvassa viisi miestä.Hiljattain henkiin herännyt Eternal Tears of Sorrow (http://eternaltears.info) avasi oman YouTube-sivun, johon bändi on laittanut katseltavaksi videokuvaa bändin viime vuoden joulukuussa tekemältä keikalta — EToS esiintyi 31.12.2006 oululaisessa Club Teatriassa. Tällä hetkellä bändin YouTube-sivuilta voi käydä katsomassa kaksi videoleikettä, joista toisessa yhtye soittaa kappaleen “Blood of Faith (Stains My Hands)” ja toisessa “Autumn’s Grief”.

Eternal Tears of Sorrow paljasti Oulun keikallaan pari sessiojäsentä. Petri Sankala (rummut) joutui viime syksynä onnettomuuteen, jossa hänen nilkkansa vaurioitui, eikä Sankala siksi voinut osallistua keikalle. Rumpuja soittamaan bändi olikin hankkinut Tuomo Laikarin, joka tunnetaan myös sellaisesta bändistä kuin Rautavaara Inc.. EToS-yhtyeen kosketinsoittaja Janne Tolsa taas oli kiireinen toisen bändinsä (Tarot) kanssa, joten hänen tilalle hankittiin koskettimia soittamaan Veli-Matti Kananen.

Bändin viides albumi on “Before the Bleeding Sun” ja se julkaistiin Suomessa vuoden 2006 huhtikuussa Spinefarm Recordsin kautta. Albumi äänitettiin kemiläisessä Tico-Tico Studioilla ja Kuopion Note-On Studioilla.

Eternal Tears of Sorrow on:

  • Janne Tolsa (kosketinsoittimet)
  • Petri Sankala (rummut)
  • Altti Veteläinen (laulu ja basso)
  • Risto Ruuth (kitara)
  • Jarmo Puolakanaho (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 120 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Eternal Tears Of Sorrow musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 2 juttua

  • Wasara vetäytynyt studioon. (Metallimusiikki)
  • Colosseum: "Chapter 2: Nomquam". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net