Metallimusiikki.net

Exumerilta ensimmäinen uusi albumi 24 vuoteen.

  • Julkaistiin keskiviikkona 27.04.2011.
  • Luettu 960 kertaa
  • Bändit:

Thrash metallia tekevä Exumer julkaisi edellisen albuminsa vuonna 1987. Bändi aloitti toimintansa vuoden 1985 tienoilla ja levytti uransa parin ensimmäisen vuoden aikana kaikki tähänastiset studioalbuminsa. Ryhmä on nyt vuosikymmeniä kestäneen albumiselibaatin jälkeen ryhtynyt takomaan uutta metallimusiikkia. Bändiltä ilmestyi pari vuotta sitten demoasteinen taltiointi ja myöhemmin kuluvana vuonna uusi albumi. Nimeä kaipaavaa pitkäsoittoa tullaan nauhoittamaan tuottaja Waldemar Sorychtan kanssa. Sorychta on uransa varrella työstänyt mm. Tiamatin ja Moonspellin levyjä. Exumerin kolmatta albumia tullaan nauhoittamaan kesäkuun alusta lähtien. Äänitys- ja miksausvaihe päättynee heinäkuun loppuvaiheilla. Nimettömän albumin kansitaiteen toteuttaa ranskalaissyntyinen Baptiste Treton.

Saksalaisyhtyeen laulaja Mem Von Stein kertoi eilen tiistaina, että Exumer on pidättynyt tekemästä live-esiintymisiä voidakseen keskittyä yksinomaan albumin biisiaineiston säveltämiseen, äänittämiseen ja miksaamiseen. Von Steinin mukaan tuottajaksi värvätty Waldemar on loogisin valinta tuohon toimeen, koska hänen viilaamansa viimeisin Sodom-albumi kuulostaa erinomaiselta. Näin ollen tuottajan uskotaan kykenevän säilyttämään kasariluvun thrash-henkinen äänimaailma, johon Exumer tähtää. Samalla äänimaailmaan pyritään luomaan modernia tarttumapintaa. Exumer on ryhtymässä neuvottelemaan useiden levy-yhtiöiden kanssa uuden albumin julkaisusuunnitelmista. Kunhan levytyssopimus on allekirjoitettu, tullaan albumin nimi paljastamaan.

Exumer on:

  • Mem Von Stein (laulu)
  • Ray Mensch (kitara)
  • H.K. (kitara)
  • T. Shiavo (basso)
  • Matthias Kassner (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.