Kuva: Diana Nitschke
Folk metallia soittava Finntroll työstää nyt uutta musiikkimateriaalia, josta on tarkoitus koostaa seuraaja vuonna 2007 ilmestyneelle albumille "Ur Jordens Djup". Yhtyeen kosketinsoittaja Henri "Trollhorn" Sorvali uskoo tähän mennessä valmiina olevan yhdeksän uutta viisua, joista kertyy soittoaikaa noin 39 minuutin verran. Tämä on alustava arvio, joka voi muuttua huomattavastikin. Musiikillisesti levy edustaa Trollhornin puheiden mukaan jossain määrin samanlaista meininkiä kuin mitä "Ur Jorderns Djup" tai debyyttialbumi edustavat.
Finntrollin joukot päättivät viime viikolla, että puolen vuoden ajan kestänyt keikkatauko päättyy. Yhtye ryhtyy keikkailemaan Suomessa ja ulkomaillakin kesäkuun alusta lähtien. Keikkailu käynnistyy perjantaina 5. kesäkuuta, jolloin miehistö marssii helsinkiläisen Virgin Oilin lavalla. Keikalla Finntrollia lämmittelee Draugnim. Finntroll nähdään myös Sauna Open Airissa. Muita keikkoja Suomen rajojen sisällä yhtye ei toistaiseksi aio tehdä.
Trollhorn uskoo uuden Finntrollin albumin olevan ehdottomasti yhtyeen paras pitkäsoitto koskaan. Siinä on aistittavissa punk-henkisiä vaikutteita, runsaasti riffejä ja folk-elementtejä. Työstettävänä oleva levy on tunnelmaltaan pahaenteinen ja se on samalla raskainta materiaalia mitä bändi on toistaiseksi tehnyt. Kiekko on kosketinsoittajan mukaan kieroutuneempi ja häijympi versio "Ur Jordens Djup" -albumista, mutta samalla siinä kuullaan häivähdyksen verran debyyttialbumin antia. Kiekko ei ole missään nimessä samanlainen kuin "Trollhammaren" tai "Jaktens Tid".
Bändillä ei ole toistaiseksi levytyssopimusta yhtyeen päätettyä kumppanuutensa sekä Spinefarmin että Century Median kanssa. Sopimukset umpeutuivat vuonna 2007 ilmestyneen albumin myötä. Finntroll käy nyt neuvotteluita parinkin levy-yhtiökandidaatin kanssa. Sopimuksen allekirjoittamisesta tullaan tiedottamaan noin kuukauden päivien päästä.
Finntrollin viides albumi, vuonna 2007 julkaistu "Ur Jordens Djup", äänitettiin Helsingin Sonic Pumpin studiossa Nine Laurennen kanssa. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa yhtyeen vokalistina Mathias "Vreth" Lillmånsia sen jälkeen kun laulajana toiminut Tapio Wilska oli poistunut miesvahvuudesta tammikuussa 2006.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 251 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin finntroll. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…