Kuva: Patric Ullaeus
Kreikkalainen melodista heavy metallia tahkoava Firewind tiedottaa nettisivuillaan aikovansa julkaista uudelleen vuonna 2002 alunperin ilmestyneen esikoisalbuminsa "Between Heaven & Hell". Kiekko julkaistaan yksinomaan Japanissa 10. lokakuuta King Recordsin toimesta. Levyn uusi versio käsittää bonuskappaleiden lisäksi uuden grafiikan, bändin kitaristi Gus G.:n ja tuottaja David T. Chastainin kirjoittamia sivumerkintöjä. Albumihan julkaistiin ensimmäisen kerran Japanissa omalla kansitaiteellaan, joka poikkesi Euroopan-painoksen kannesta. Tällä kertaa japanilaiset saavat silmiensä eteen Euroopan-version kansitaiteen, jonka loi legendaarinen taiteilija Kristian Wahlin. Hän on tehnyt vuosien mittaan samantapaisia hommia mm. sellaisille metalliryhmille kuin King Diamond, Dissection sekä At The Gates.
Bändin kitaristi Gus G. kommentoi Firewindin halunneen julkaista debyyttialbuminsa uudelleen jo kauemman aikaa, sillä levyä on näinä päivinä kohtalaisen hankala löytää mistään. Se on jopa loppunut eräissä maanosissa painosta kokonaan. Nyt yhtye haluaa ilahduttaa nimenomaan japanilaisia fanejaan eurooppalaisen kansikuvan saattamana, jota Gus G. henkilökohtaisesti on aina pitänyt parempana kansitaiteena. Koska uusi painos albumista ilmestyy Japanissa samaan aikaan kuin Firewindin kiertue ko. maassa käynnistyy, he tulevat käyttämään konserttiensa settilistassa paria albumilla kuultavaa kappaletta. Kitaristi kertoo lisäksi, että bändi tekee töitä albumin uudelleenjulkaisun eteen myös Euroopan osalta. Se tullee tapahtumaan aikaisin ensi vuoden puolella, mutta tarkempia tietoja paljastetaan lähiaikoina.
Yhtye uutisoi hiljattain, että bändin vakituinen vokalisti Apollo Papathanasio tulee ottamaan pari kuukautta omaa aikaa. Hänet korvaa sillä välin saksalainen laulaja Henning Basse, joka vaikuttaa myös Metalium-nimisessä rytmiryhmittymässä.
Firewindin tuorein single on "Breaking the Silence". Se kipusi Kreikan virallisen levylistan sijalle n:o 19 ensimmäisen viikon aikana ja rynni sitten seuraavana viikkona 16. sijalle. Kiekon nimikkobiisistä kuvattiin musiikkivideo, minkä ohjasi Patric Ullaeus. Hän on tehnyt musiikkivideoita myös ainakin norjalaiselle Dimmu Borgirille, italialaiselle Lacuna Coilille sekä ruotsalaiselle In Flamesille. "Breaking the Silence" -kappaleessa vierailee Tara Teresa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 266 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin firewind. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…