Funeral studioon maanantaina.

Norjalainen hidastempoista hautajaismetallia hönkivä Funeral uutisoi virallisilla MySpace-sivuillaan astuvansa ensi maanantaina, eli 14. päivä, studioon äänittämään uutta albumia. Yhtye toivoo voivansa julkaista levyn vielä tämän vuoden keväällä. Tulossa on konseptialbumi.

Yhtye tiedottaa samoissa merkeissä viimeistelevänsä neuvotteluja uuden levy-yhtiön kanssa, sillä se haluaa erota Tuba Recordsin remmistä. Uuden levymerkin nimi paljastetaan pian. Funeral aikoo julkaista uudet nettisivut sen jälkeen kun levy-yhtiön kanssa käydyt keskustelut on viety päätökseen. Uusi Funeral-sivusto sisältää perinteisen bänditavaran lisäksi eräänlaisen videostudiopäiväkirjan, harvinaisia bändin biisejä, sekä studiossa ja live-esiintymisten aikana taltioituja kappaleita alkaen vuodesta 1995.

Bändin uusin opus on joulukuussa 2006 Norjan alueella Tabu Recordingsin kautta julkaistu “From These Wounds”. Kiekko ilmestyi muissa Euroopan maissa kuukautta myöhemmin. Kiekosta painetun rajoitetun digipak-version mukana tulee bonuskappale “Breathing Through You”. Levyllä kuultavasta kappaleesta “This Barren Skin” kuvattiin myös musiikkivideo, jonka voi katsoa täällä Metallimusiikki.net:in puolella.

“From These Wounds” -albumin kappaleet:

  1. This Barren Skin
  2. From These Wounds
  3. The Architecture of Loss
  4. Red Moon
  5. Vagrant God
  6. Pendulum
  7. Saturn

Funeral on:

  • Frode Forsmo (laulu, basso ja sanoitukset)
  • Erlend E. Nybø (kitarat)
  • Mats Lerberg (kitarat ja taustalaulu)
  • Anders Eek (rummut)

Bändin perustajajäseniin kuulunut kitaristi Cristian Loos löydettiin kuolleena 28. lokakuuta 2006. Hän oli kuollessaan 31-vuotias. Loos oli ammatiltaan kultaseppä. Funeralin alkuperäinen basisti, nimeltään Einar Frederiksen, kuoli tammikuussa 2003.

Funeral perustettiin vuonna 1991 entisen bändiviritelmän päälle rumpali-kitaristi Anders Eekin ja kitaristi Thomas Angellin toimesta. Alkuaikoina yhtyeessä vaihtui miehistö hyvin nopeasti, kunnes vuonna 1993 kokoonpano alkoi vakiintumaan. Tuolloin ryhmään värvättiin basistiksi Einar Fredriksen, jonka kanssa miehet äänittivät Funeralin ensimmäisen demon, nimeltään “Tristesse”. Julkaisulla Eek hoiti rummut, kitarat ja lauluosuudet samalla kun Thomas Angell kitarat ja Einar Fredriksen bassot ja osan lauluosuuksista. Pian esikoisdemon jälkeen Christian Loos lyöttäytyi yhtyeeseen kakkoskitaristiksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 210 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Funeral musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net