Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Ghost: "Infestissumam"

  • Julkaistiin lauantaina 30.03.2013.
  • Luettu 1343 kertaa
  • Bändit:

"Infestissumam"-albumin kannessa piirros häijynnäköisestä ihimisolennosta, joka levittelee käsiään maassa piehtaroivan sikaolennon takana. Kuvan yläosassa Ghost-logo.Julkaistaan 16.4.2013

Ruotsalainen Ghost, joka joutuu käyttämään Yhdysvaltojen alueella nimestään muunnosta Ghost B.C., tuo 16. huhtikuuta esiin seuraavan studiolevynsä. Albumin nimi on "Infestissumam". Kakkosalbumi sisältää tasan 10 biisiä. Yksi niistä esitettiin tammikuussa Ruotsissa SVT-televisiokanavalla, kun Ghost pääsi osallistumaan Göteborgissa järjestettyyn Scandinaviumiin. Viime päivinä Ghost on nähty kiertämässä Iso-Britannian esiintymislavoja. Loppuvuodesta 2010 yhtyeeltä ilmestyi debyyttialbumi "Opus Eponymous". Uuden albumin julkaisua jouduttiin netissä kiertävien huhujen mukaan lykkäämään kahdella viikolla, koska levyjen painotalot eivät suostuneet tulostamaan CD-versiolle suunniteltua grafiikkaa.

Bändi aikoo käyttää Gustavo Doren teoksesta innoitusta saatua kansigrafiikkaa albuminsa Euroopassa ilmestyvällä CD:llä ja vinyyliversiossa.

Ghost nähdään Suomessa 20.7. Tuolloin ryhmä soittaa Helsingin Olympiastadionilla, kun paikalle saapuu Iron Maiden. Ghostin lisäksi sitä lämmittelemään on hankittu Bullet For My Valentine ja Sabaton. Konserttiin myydään lippuja Live Nationin kautta 68,5 € hintaan.

"Infestissumam"-albumin kappaleet:

  1. Infestissumam
  2. Per Aspera Ad Inferi
  3. Secular Haze
  4. Jigolo Har Megiddo
  5. Ghuleh / Zombie Queen
  6. Year Zero
  7. Idolatrine
  8. Body And Blood
  9. Depth Of Satans Eyes
  10. Monstrance Clock

Bändi koostuu vokalistista, basististista, rumpalista, kosketinsoittajasta ja kahdesta kitaristista. Laulajan esiintyjänimi on Papa Emeritus II ja muista jäsenistä käytetään nimitystä Nameless Ghouls.

Ghost on:

  • Papa Emeritus II (laulu)
  • Nameless Ghouls (basisti, rumpali, kosketinsoittaja ja kaksi kitaristia)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 129 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.


getElementsByTagName('script')[0]; s.parentNode.insertBefore(po, s);})();