Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Gloria Mortin rumpaliksi Kauko Kuusisalo

  • Julkaistiin perjantaina 19.06.2009.
  • Luettu 667 kertaa
  • Bändit:

Kauko Kuusisalo on valittu extreme metallia räiskivän Gloria Morti -koplan uudeksi rumpaliksi ja korvaajaksi yhtyeestä maaliskuussa -09 eronneelle Jarmo Juurikalle. Uuden rumpalin löytymisestä bändi uutisoi eilen torstaina. Tuolloin esille tuomassaan lausunnossa Heinolan Gloria Morti totesi Kuusisalon nostavan bändin aivan uudelle tasolle. Yhtye toivottaa tervetulleeksi ammattimaisen muusikkonsa, joka on vieläpä mahtava persoona. Kuusinen korvasi kuukausia sitten eronneen Juurikan, joka soitti bändissä vuosikymmenen ajan ja joka nyt halusi vaihtaa maisemaa henkilökohtaisten syiden johdosta. Uuden rumputulivastaavan soittotaitoa voi tarkastella suoraan täältä. Bändi työstää edelleen uutta pitkäsoittoa seuraajaksi edellisen vuoden puolella esiin pullahtaneelle "Eryx"-albumilleen.

Edellisen kerran yhtyeen riveissä koettiin mullistuksia helmikuussa 2009, kun bändin vakituiseksi basistiksi nimettiin Aki Salonen. Hän on soitellut yhtyeen keikoilla instrumenttiaan jo muutamien vuosien ajan.

Gloria Mortin "Eryx" julkaistiin maaliskuussa vuonna 2008 helsinkiläisen Stay Heavy Recordsin joukkojen toimesta täällä Suomessa ja ovelasti nimetyn Cyclone Empire Recordsin kautta muualla Euroopassa. Seuraajaa "Eryx"-kiekolle bändi on työstänyt jo joulukuusta 2008 lähtien, jolloin uusien biisien kirjoittamisen kerrottin käynnistyneen. Puoli vuotta sitten julkaisemassaan uutisessa Gloria Morti mainitsi uusien biisi-ideoiden märkineen miehistön pollissa kuin kasvaimet ikään jo siitä lähtien kun edellinen levy valmistui.

Oulusta kotoisin oleva Kauko Kuusisalo on rumpalina Gloria Mortin lisäksi joulukuusta 2005 lähtien toimineessa metallibändi Fatal Sound Projectissa. Yhtye on julkaissut uransa varrella kolme promolevyä, joista tuorein on edellisen vuoden päivinä ilmestynyt "Chaos Art". Kuusisalo on muusikon hommien lisäksi opiskelelijana Oulun yliopistossa.

Gloria Morti on:

  • Psycho (laulu)
  • Juho Räihä (kitara)
  • Juho Matikainen (kitara)
  • Jenni Kemppainen (kosketinsoittimet)
  • Aki Salonen (basso)
  • Kauko Kuusisalo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 164 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

Muut lukevat juuri nyt