Albumin kansitaide
Pariisilainen black metal -bändi Glorior Belli on saanut valmiiksi albuminsa "Meet Us Of The Southern Sign". Levy tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa vuotta 2009 Candlelight Recordsin avustuksella, mutta toistaiseksi luomukselle ei ole annettu julkaisupäivämäärää. Ranskalaiset nauhoittivat kiekkonsa kolmen viikon varrella ja saivat levylle sullotuksi yhteensä 11 englanniksi laulettua kappaletta. Uusi pitkäsoitto on seuraaja neljä vuotta sitten julkaistulle "Ô Lavdate Dominvs" -nimiselle levylle. Glorior Bellin MySpace-sivuilla osoitteessa www.myspace.com/gloriorbelli on mahdollista kuunnella bändin aikaisempaa tuotantoa.

Ranskalaiset ovat toimintakautensa aikana jakaneet keikkalavat ainakin Blood Soaked Torment -kiertueelle yhdessä Corpus Christiin kanssa lokakuussa 2005. Bändi on esiintynyt myös Inquisitionin, Merrimackin, Watainin, Hell Militian ja Paragon Impuren kanssa. Glorior Bellin keikkakokemus karttuu aimo annoksen tulevan kesäkuun aikana, sillä kesällä bändi aikoo siirtyä meren toiselle puolelle soittamaan kiertueen Pohjois-Amerikassa. Candlelight Recordsin organisoima keikkaputki näkyy alla. Kyseessä on jo kolmas Candlelightin masinoima keikkaputki Pohjois-Amerikkaan oman levymerkkinsä suojateille. Kesäkuun alussa murahtavaan reissuun on värvätty Ranskan Glorior Belli, yhdysvaltalainen Averse Sefira ja Sothis. Pääesiintyjänä koetaan amerikkalainen black metal -legenda Absu.
Glorior Belli perustettiin joulukuussa 2002 Antareksen ja Infustvvsin toimesta. Kaksikon ensimmäinen demoasteinen nauhoite, nimeltään "Evil Archaic Order", julkaistiin kesäkuussa 2004 ja sitä seurasi debyyttialbumi "Ô Lavdate Dominvs" toukokuussa 2005.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 367 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin glorior belli. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…