Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Godhate: "Equal In The Eyes Of Death"

  • Julkaistiin torstaina 17.12.2009.
  • Luettu 184 kertaa
  • Bändit:

"Equal In The Eyes Of Death" -albumin etukannssa näkyy verenpunainen ja hyvin mustasävyinen abstrakti teos jonkinlaisesta korpin päällä varustetusta olennosta, jolla pitkät terävät sormet ja muu vartalo kuin ihmisellä. Godhaten logo vasemmassa yläkulmssa Julkaistaan joulukuussa

Death metallia tekevä ruotsalaisyhtye Godhate purkaa täyslaidallisen verran tuotantoaan ennen joulukuun umpeutumista viskaamalla esiin albuminsa "Equal In The Eyes Of Death". Vielä julkaisupäivämäärää odottava luomus julkaistaan levy-yhtiö Metal Age Productionsin tuella, jonka kanssa yhtye pääsi läheisiin väleihin marraskuun alussa. Bändin ja levymerkin välille syntynyt suhde tuotti peräti kolmen albumin julkaisemisen kattavan levytyssopimuksen. Godhate perustelee sopimuksen laittamista alulle toteamalla sillä olleen jo alusta lähtien "hyvä fiilis" Metal Age Productionsista. Levy-yhtiön väki on osoittanut bändille olevansa sopivalla asenteella ja kunnianhimolla varustettua porukkaa.

"Equal In The Eyes Of Death" -albumin kappaleet:

  1. John 3:18
  2. Godhate
  3. Penance For The Wicked
  4. In Praise Of Sin
  5. Infinity Shall Be
  6. Equal In The Eyes Of Death
  7. Alla Xul Kanpa
  8. Dark Funeral
  9. Antichristianity
  10. In Anger With Life
  11. The End

Huolimatta levytyssopimuksen saamisesta, yhtye ei vielä tiistainakaan osannut kertoa missä vaiheessa joulukuuta uusi pitkäsoitto tullaan julkaisemaan. Godhate kertoi tiistaina albumin julkaistavan aivan lähiaikoina. Bändin kitaristi-vokalisti Tony Freed tilitti aiemmin "Equal In The Eyes Of Death" -kiekon olevan hyvin karski ja raaka, mutta sen tuotantojälki on samalla parempaa laatua kuin millään aikaisemmalla yhtyeen levyllä. Lisäksi albumi sisältää parhaimpia Godhaten kirjoittamia kappaleita, joten Freed hehkuttaakin kiekkoa bändin tähänastisen uran parhaimmaksi. Yhtye tarjoaa aikaisemmilta äänitteiltään näytteitä MySpace-sivuillaan.

Godhate on:

  • Tony Freed (kitarat ja laulu)
  • Chris Johansson (kitarat)
  • Björn Eriksson (basso)
  • Roger Sundqvist (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 142 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt