Gorath: "Misotheism".

Black metallia BelgiastaGorathin kaksi perustajajäsentä tummasävyisessä valokuvassa. Miehet tuntuvat seisovan synkässä holvissa, jossa taustaseinä on ränsistynyt ja rapautunut. Miehillä mustat vaatteet yllään. Vasemmanpuoleisella hepulla pitkät hiukset, mutta oikeanpuoleisella k

Belgian Hasseltista käsin toimiva Gorath (http://gorath.blackmetal.be) on saanut valmiiksi uransa kolmannen studioalbumin. Mustaa metallia sisältävä “Misotheism”-albumi sisältää seitsemän kappaletta, jotka käsittelevät pakanuutta eri mytologioissa, legendoissa ja kansantaruissa. Tämä on ensimmäinen kerta Gorathin historiassa kun yhtye käyttää oikeaa rumpalia. Levynsä miehistö äänitti Reinier Schenkin johdolla Shumcot Studion tiloissa. Albumin masteroi Dan Swanö Unisound Studiossa, jossa on aikaisemmin musiikkiaan käynyt työstämässä mm. sellaiset metelibändit kuin Dissection, Katatonia ja Edge of Sanity.

Albuminsa yhtye aikoo julkaista hollantilaisen Descent Productionsin toimesta huhtikuussa kuluvana vuonna. Descent Productionsin kautta musiikkia julkaisee myös Cor Scorpii, Mar de Grises ja Ikuinen Kaamos. Kiekon ilmestymistä yhtye tukee tekemällä lukuisia live-esiintymisiä ja ahtamalla biisejään kokoelma-albumeille. Ensimmäinen kokoelmakiekko, joka sisältää “Misotheism”-albumin musiikkia, on “Phantasmata Vol. 8”. Kyseinen kokoelma on italialaisen Kult Rock Magazinen lehtensä mukana julkaisema levy. Se sisältää Gorathilta kappaleen “Metempsychosis”. Samalla kiekolla kuullaan myös Emethin, Goddess of Desiren, Gravelandin, Inquisitionin, Lunatic Godsin ja Nargarothin musiikkia. “Phantasmata Vol. 8” -levyä painetaan noin 5000 kappaletta.

“Misotheism”-albumin kappaleet:

  1. Gnosis
  2. Apophasis
  3. Abufihamet
  4. Sophia
  5. Metempsychosis
  6. Abraxas
  7. Sicarii

Gorath tulee esiintymään kotimaassaan 10. toukokuuta Kuurnen kaupungissa sijaitsevan Hippodrom-tapahtuman yhteydessä. Se on yksi uuden albumin kunniaksi tehtävistä julkaisujuhlista. Samassa paikassa tullaan kuulemaan ainakin Oceans Of Sadnessin, Hacriden, Thurisazin, Crimson Fallsin, Serpentcultin, Mystican ja The Seventhin sekä In Chainsin musisointia. Se on ensimmäinen kerta kun Gorath esittelee uusinta tuotantoaan elävälle yleisölle. Saman kuukauden 17. päivä Gorathin remmi ryskii musiikkia julkaisujuhlassa Belgian Aarschotin pitäjässä. Tämän keikan bändi hehkuttaa tulevan olemaan hyvin erityinen ja monin tavoin erikoisempi kuin tyypilliset keikat.

Gorath on:

  • Dupont (laulu ja basso)
  • Zahrim (kitara)
  • Devenster (kitara)
  • De Leener (rummut)

Yhtye perustettiin yhden miehen projektina vuonna 1995 laulaja-basisti F. Dupontin toimesta. Ensimmäisen olemassaolonsa vuoden aikana bändi loi yhden äänikasetin, jota bändi luonnehtii “arvottomaksi”. “A Winter Slavery” -nimisen kasetin musiikkia ei julkaistu missään. Seuraavan vuoden puolella Gorath lopetti toimintansa, mutta heräsi horrostilasta jälleen vuoden 2003 aikoihin julkaisemalla “Haunting the December chords” -äänitteensä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 263 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Gorath musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net