Gorgoroth: kitaristi vapautui vankeudesta.

Gorgoroth-yhtyeen Infernus seisoo mustaa taustaa vasten yllään mustat vaatteet, käsivarsissaan niittirannekkeet ja kaulassa pentagrammia ja ylösalaisin käännettyä ristiä. Miehellä pitkät mustat hiukset ja kasvoilla corpse-maskit.Norjalainen black metal -ryhmä Gorgoroth (www.gorgoroth.org) kertoo, että Infernus (kitara) on juuri päässyt vapauteen. Mies istui vielä hetki sitten vankilassa, mutta pääsi ehdonalaiseen. Infernus lusi kakkua jouduttuaan syytetyksi 29-vuotiaan norjalaisnaisen raiskauksesta, minkä väitetään tapahtuneen Bergen-nimisellä paikkakunnalla vuoden 2004 puolella.

Infernus, jonka oikea nimi on Roger Tiegs, sekä hänen nimeltä mainitsematon tuttava, tuomittiin vuonna 2005 syyllisiksi naisen raiskauksesta. Molemmat miehet saivat kolmen vuoden vankeustuomion. Viime vuoden tammikuussa vetoomustuomioistuin päätti säilyttää tuomion samana Infernuksen tuttavan osalta, mutta itse Infernuksen osallisuudelle väitetyssä raiskaustapauksessa ei löytynyt todisteita.

Gorgoroth-bändin Gaahlin kasvopotretti, jossa mies on mustaa taustaa vasten. Kasvot on maalattu mustalla ja valkoisella ja verellä. Miehellä on viiket sekä parta + pitkät hiukset. Kaulassa jonkinlainen ketju tai riipus.Gorgorothin kitaristi sai tarkalleen syytteen “gross negligent rape” -nimisen lakipykälän vuoksi, joka ilmestyi paikallisiin lakikirjoihin vuonna 2000. Kyseinen rikos tarkoittaa sellaista sukupuoliyhdyntää, jossa toinen osapuoli ei jostain syystä ymmärrä, että seksikumppani ei halua yhdyntää. Kyseisestä raiskaustyypistä tuomio voi olla korkeimmillaan viisi vuotta vankeutta, mutta törkeimmissä tapauksissa jopa kahdeksan vuotta vankeutta.

Infernus ei ole ainoa, joka on päässyt nauttimaan Norjan vankeinhoitolaitoksen antimista, sillä Gorgorothin keulahahmo, takapiru, Gaahl, tuomittiin viime vuoden keväällä vankeuteen. Mies pääsi lusimasta viime joulukuussa.

Gaahl tuomittiin 14 kuukauden vankeusrangaistukseen vuoden 2005 helmikuussa. Mies syyllistyi kidutukseen ja rituaalitekoihin, joista jälkimmäisellä viitattaneen kidutuksen uhrin joutuneen vastentahtoisesti osalliseksi rituaaliin. Gaahlin väitettiin tuolloin “antaneen uhrille kunnolla pataan”. Uhri oli ilmestynyt Gaahlin kotona järjestämään illanviettoon, “jatkoille”, jonne uhri oli saapunut kutsumatta ja pyytämättä. Gaahl oli uhannut uhrata kutsumattoman vieraan ja antanut hänelle jopa kupin, mihin voisi vuodattaa verensä. Gaahl kertoi oikeudelle antaneensa kupin uhrille vain sen takia ettei asianomainen sotkisi Gaahlin asuntoa.

Brittiläisen The Observer -lehden vuoden 2005 alussa tekemässä haastattelussa Gaahl kieltäytyä puhumasta illanvieton tapahtumista, sillä hän pelkäsi joutuvansa ennakkoluulojen kohteeksi oikeudenkäynnissä. Haastattelussa hän pitäytyi kuitenkin aikaisemmassa kannassaan: hän oli uhri.

Gaahlin mukaan väkivallan käyttäminen on välttämätöntä vain siinä vaiheessa kun yksilö ylittää selvästi ennalta määritellyt hyvän maun rajat. The Observer -lehdelle antamassaan haastattelussa Gaahl kertoo, että jos em. rajoja ylittävää yksilöä ei rangaista tai “opeteta”, hän tulee jatkamaan huonoa käytöstään — näin ollen huonotapaisia yksilöitä on lupa koulia vaikka nyrkein.

Gorgoroth-yhtyeen tällä hetkellä tuorein albumi on “Ad Majorem Sathanas Gloriam”. Se julkaistiin viime vuonna ruotsalaisen Regain Recordsin kautta. Bändi oli aikaisemmin kuulunut Nuclear Blast Recordsin leiviin, jonka kautta yhtye julkaisi kolme pitkäsoittoa:

  1. 1998: “Destroyer”
  2. 2000: “Incipit Satan”
  3. 2003: “Twilight of the Idols”

Gorgoroth on:

  • Gaahl (vokaalit)
  • Infernus (kitara)
  • King (basso)
  • Dirge Rep (rummut)
  • Eihwaz (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 383 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Gorgoroth musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 2 juttua

  • Wasara vetäytynyt studioon. (Metallimusiikki)
  • Colosseum: "Chapter 2: Nomquam". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net