Metallimusiikki.net

Kuvassa Gorgoroth. Kuvan otti Christian Misje.Kuvassa Gorgoroth. Kuvan otti Christian Misje.

Gorgoroth nauhoittaa "Under the Sign of Hell" -albumin uudelleen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 10.10.2010.
  • Luettu 1344 kertaa
  • Bändit:

Norjan Gorgoroth viettää seuraavan viikon Tomas Asklundin omistuksessa olevassa Monolith Studiossa. Yhtye aikoo nauhoittaa siellä levytysuransa kolmannen albumin uudelleen. Salaisuutena tähän asti pidetty projekti on Infernuksen pitkäaikainen haave. “Under the Sign of Hell” -albumin äänittämisen ohessa Gorgoroth aikoo paneutua seuraavan studioalbumin purkittamisen. Vielä nimeä kaipaava kiekko aiotaan tuoda fanikunnan ulottuville aikaisintaan ensi vuoden alussa, mutta se saattaa hyvinkin viivästyä ensi vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Sekä uudelleen nauhoitettu että täysin uusi albumi julkaistaan Regain Recordsin tuella. Marraskuussa bändi lähtee kiertämään uudelleen Eurooppaa “Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt“ -levyn sanomaa rutotakseen. Bändi ei tule kiertueella tällä kertaa Suomeen.

Gorgorothin uusi Euroopan-kiertue käynnistyy ensi kuukauden puolivälin taituttua. Kiertueen konkkaronkkaan kuuluu Gorgoroth, espanjalainen Noctem ja suomalainen Cavus. Keikoilla Gorgorothilta kuultaneen erityisen paljon biisejä lokakuussa 2009 julkaistulta “Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt” -albumilta. Sekin julkaistiin Regain Recordsin kautta. Teoksella kuullaan kitaristina Infernus, basistina Obituary-yhtyeen Frank Watkins, laulajana Pest ja rumpalina aikaisemmin mainitun studion omistava Tomas Asklund.

Yhtyeen kitaristi Infernus kertoi aikaisemmin olevansa olevansa yhtyeen muiden jäsenten kanssa erittäin innoissaan saamastaan mahdollisuudesta laajentaa tätä kiertueputkea uusiin Euroopan maihin, joihin edellisellä kiertueella huhtikuussa ei ollut tilaisuutta. Infernus lupailee marraskuisen kiertueen olevan toinen kolmesta. Kolmannen taipaleen yksityiskohtia ei ole vielä varmistettu. Gorgoroth nähtiin Suomessa edellisen kerran elokuussa. Tuolloin metallibändi musisoi Oulun Jalometalli-festivaalissa.

Gorgoroth on:

  • Pest (laulu)
  • Infernus (kitara)
  • Tormentor (kitara studiossa)
  • Skyggen (kitara live-esiintymisissä)
  • Bøddel (basso)
  • Tomas Asklund (rummut studiossa)
  • Vyl (rummut live-esiintymisissä)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.