Metallimiehelle järeitä maihareita.
Kuva: Tommy Naess
Norjalainen black metallia soittava Gorgoroth (www.gorgoroth.org) uutisoi nettisivuillaan saapastelleensa Grieghallen Studioille 16. päivä yhdessä tuottaja Pyttenin kanssa. Bändi ryhtyi nyt työstämään uutta live-albumiaan, mikä tullaan julkaisemaan ensi vuonna Regain Recordsin kautta. Kiekko kulkee nimellä “Live in Grieghallen 2007”.
Bändi uutisoi hiljattain varmistaneensa pitkän listan keikka-aikoja, joita ryhmä ryhtyy realisoimaan marraskuun alussa. Yhtye lähtee Euroopan-kiertueella konsertoimaan Tanskaan, Hollantiin, Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Iso-Britanniaan ja mm. Ranskaan. Keikkaputki ei pidä sisällään live-esiintymisiä yhtyeen kotimaassa, Ruotsissa tai täällä Suomessa.
Bändi julkaisi toukokuun lopussa netissäkin uuden musiikkivideon kappaleestaan “Carving A Giant“. Kyseinen biisi kuullaan yhtyeen tuoreimmalla studioalbumilla, nimeltään “Ad Majorem Sathanas Gloriam”.
Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2482 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 122 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin gorgoroth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!