Kuvassa Infernus<br />Kuva: Peter Beste
Black metal -bändi Gorgoroth tulee julkaisemaan uuden live-albumin, nimeltään "True Norwegian Black Metal — Live in Grieghallen", kuluvan kuukauden sisällä Regain Recordsin kautta. CD-formaattiin prässätty tekele sisältää keikkataltioinnin Norjan Bergenissä sijaitsevasta Grieghallen-klubista, jossa yhtye kävi soittamassa parin sessiojäsenen voimin. "Live in Grieghallen" miksattiin ja masteroitiin Nico Elgstrandin toimesta. Se sisältää bändin mukaan kaikki oleelliset Gorgoroth-kappaleet yhtyeen julkaisukatalogista soitettuna livenä.
Gorgorothin joukkoihin kuului keikalla Infernus basistina ja kitaristina, Gaahl laulajana ja Garghuf rumpalina. Keikalla käytettiin myös sessiokitaristi Telochin apua.
Bändin kitaristi Infernus on todennut tulevansa jatkaa lakiteitse tapahtuvia toimenpiteitä Gorgorothin vokalisti Gaahlia ja basisti King ov Helliä vastaan. Infernusin pyrkimyksenä on saada yksinoikeus Gorgoroth-nimeen. Mies on kertonut, että mikäli toimenpiteet sujuvat ongelmitta, lakijupakka tullee päättymään lähiaikoina — raastupaan asia siirtyy kesäkuussa. Infernus harkitsee nimikiistan lisäksi hakevansa hyvitystä Norjan lakituvista häneen kohdistettujen väitetysti perättömien syytösten ja valheiden oikaisemiseksi. Metallimusiikki.net kertoi edellisen vuoden alkutalvella Gorgorothin olevan luhistumassa, koska bändin jäsenet ovat jakautuneet kahteen vastakkaiseen leiriin, jossa toisella puolen Gaahl sekä King ov Hell kiistelevät Infernusta vastaan.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 149 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin gorgoroth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…