Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Gothic Metal Palace peruutettiin

Kuusihenkisen Epica-yhtyeen jäsenet poseeraavat — kuvassa näkyy viisi miestä ja yksi nainen.Kuvassa Epica

Alankomaiden Zuidlareniin kaavailtu goottimetallin festivaali Gothic Metal Palace on jouduttu perumaan heikosti sujuneen lipunmyynnin takia. Festivaalia oli tarkoitus viettää tänään perjantaina ja huomenna lauantaina. Tämä ei ole ensimmäinen metallimusiikkifestivaali tänä vuonna, joka on kärsinyt odottamattoman kehnosta lipunmyynnistä. Metallimusiikki.net uutisoi tammikuussa Saksaan kaavaillun Up From The Ground -festivaalin peruuttamisesta ja sitten maaliskuussa alankomaalaisen Fields of Rockin perumisesta. Myös Progpower UK peruttiin. Tuorein heikon pääsylippujen myynnin vuoksi suljettu festivaali ennen Gothic Metal Palacea oli norjalainen Quart-festivaali, jonne oli värvätty esiintyjiksi sellaisia bändejä kuin Mayhem, Nile, The Dillinger Escape Plan, Keep Of Kalessin, Clutch, Cradle Of Filth sekä Blood Red Throne.

Alankomaalaisen Gothic Metal Palace –tapahtuman järjestämistä yrittänyt taho kertoo tehneensä kaiken voitavan festivaalin onnistumisen eteen. He yrittivät julkaisemansa tiedotteen mukaan markkinoida tapahtumaa rahkeidensa mukaan, mutta tuloksetta. Festivaalia hehkutettiin mainoksin ja radioasemien välityksellä, sitä markkinoitiin uutis- ja musiikkilehdissä, nettijulkaisuissa ja Webissä. Lippuja ei kuitenkaan ostettu huimattavasti messuamisesta huolimatta kuin noin 700 kappaletta. Lipunmyynnin vähäisen menestyksen takia tapahtumaa ei voida taloudellisten syiden takia järjestää.

Gothic Metal Palacen organisaattorit toteavat olevansa erittäin pahoillaan peruuntumisen takia, mutta muistuttaa sen olleen järkevin päätös tässä tilanteessa. Järjestäjät kiittävät kaikkia bändejä ja tahoja, jotka osallistuivat festivaalin järjestämiseen. Järjestäjät itse viettivät vuoden päivät tehden töitä GMP:n eteen — tällä lopputuloksella. Kaikki ennakkolipun hankkineet henkilöt saavat täyden hyvityksen ostamistaan lipuista. Tarkempia tietoja hyvityksistä paljastetaan lähiaikoina metallifestivaalin nettisivuilla.

Gothic Metal Palace -festivaalin esiintyjät:

  • 20. kesäkuuta
    • Epica (Alankomaat)
    • Autumn (Alankomaat)
    • Novembre (Italia)
    • Eyes of Eden (Saksa)
    • Ian Parry (Alankomaat)
    • Elexorien (Alankomaat)
    • Sephyros (Alankomaat)
  • 21. kesäkuuta
    • Within Temptation (Alankomaat)
    • Delain (Alankomaat)
    • Krypteria (Saksa)
    • Nemesea (Alankomaat)
    • Sirenia (Norja)
    • Valkyre (Belgia)
    • A New Dawn (Alankomaat)
    • Rattlesnakeshake (Alankomaat)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 196 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt