Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

"Guitar Heroes" -konsertti Yle Extrassa

"Guitar Heroes"-albumin julkaisujuhlaa vietetään helsinkiläisen Tavastian tiloissa tiistaina 6. päivä. Kyseinen illanvietto tullaan näkemään myös televisiossa, sillä se esitetään Yle X -kanavalla suorana ja sitten myös pari päivää myöhemmin uusintana. "Guitar Heroes" on nimensä mukaisesti kotimaisten kitarasankarien luoma kokoelmakiekko, jonka soittolistalta löytyy 11 ansioituneen heavy musiikkia soittavan kitaristin ääntelyä. Kitaristit taltioivat studiossa albumille kitarasooloja. Levyllä käy soittamassa Children Of Bodomin Roope Latvala, Stratovariuksen Timo Tolkki ja mm. Nightwish-yhtyeen Emppu Vuorinen. Tällä albumilla kuullaan ammattimuusikoiden esittäminä aivan uusia instrumentaalisia biisejä, joita ei kuulla missään muualla. Perinteisten instrumentaalien lisäksi kiekolla kuullaan erityinen "battle song", jossa kukin kitaramies näyttää todelliset kyntensä sooloilemalla.

Julkaisu on keskittynyt etenkin metallimusiikkin ja hard rockiin. Levyllä kuullaan monipuolinen annos ilakointia kun jokainen 11 kitaristi on saanut vapaat kädet tuoda omaa tyyliään ja taiturointiaan esille. Luovuudelle ei annettu rajoituksia.

"Guitar Heroes" -albumi julkaistaan täällä Suomessa Sony BMG Music Entertainment Oy:n kautta kuluvan kuukauden 7. päivä. Tarkempia tietoja julkaisusta löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.guitarheroes.fi.

Albumilla soittaa seuraavat kitaristit:

  • Timo Tolkki (Stratovarius)
  • Alexi Laiho (Children Of Bodom)
  • Roope Latvala (Children Of Bodom)
  • Emppu Vuorinen (Nightwish)
  • Esa Holopainen (Amorphis)
  • Nino Laurenne (Thunderstone)
  • Mr Crab (Bleak)
  • Mikko Salovaara (Kiuas)
  • Tuomo Louhio (Impaled Nazarene)
  • Sakari Hietala (Tarot)
  • Euge Valovirta (Godsplague)

Levyllä musiikkitarjonnasta vastaa myös Stratovariuksen basisti Lauri Porra sekä rumpalit Kai Hahto (Wintersun, Rotten Sound), Janne Parviainen (Ensiferum, Sinergy) ja Mirka Rantanen (Thunderstone).

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 127 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

asd kommentoi

tomeraa

Kestolinkki

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

Muut lukevat juuri nyt