Metallimusiikki.net

Hackneyed: "Burn After Reaping".

  • Julkaistiin torstaina 04.06.2009.
  • Luettu 1103 kertaa
  • Bändit:

Hackneyedin albumn "Burn After Reaping" etukannessa näkyy alaosassa liekkejä ja yläosassa yhtyeen logo, jonka alla kyyristelee kolhittu, verinen, ihmishahmo, joka huutaa.Julkaistaan 14.8.2009

Kuolonmetalliyhtye Hackneyed kertoo rumpalinsa Tim Coxin suulla saaneensa pitkän työrupeaman jälkeen valmiiksi studioalbumin “Burn After Reaping”. Lopputuote on valmis julkaistavaksi Nuclear Blast Recordsin kautta perjantaina 14. elokuuta 2009. Yhtye kävi nauhoittamassa levynsä Saksan Münchenissä sijaitsevan Weltraumstudioiden tiloissa tuottaja Corni Bartelsin kanssa. Tim Cox hehkuttaa varsin vaatimattomasti, että juuri valmistunut pitkäsoitto on kovaäänisempi ja brutaalimpi kuin mikään mitä sinä olet koskaan kuunnellut. Uusi albumi poikkeaa näiden laatusanojen lisäksi myös edeltäjästää, debyyttialbumista “Death Prevails”, biisien rakenteen ja niiden äänimaailmojen osalta. Kiekon kansigrafiikan toteutti Killustrationsin Björn Goosses.

Bändin tuotantoa voi käydä kuuntelemassa Hackneyedin omilla MySpace-sivuilla, jossa myös listataan bändin tulevien live-esiintymisten aikataulu. Hackneyed esiintyy kesällä ympäri Saksaa. Albumin julkaisupäivänä, 14. elokuuta, yhtye esiintyy Summer Breeze -festivaalin lavalla. Samassa tapahtumassa konsertoivat myös Opeth, Amon Amarth, Entombed, Vader, Hate Eternal, Misery Index ja Katatonia.

“Burn After Reaping” -albumin kappaleet:

  1. Burn…
  2. Weed Flavoured Meat
  3. Deatholution
  4. Kingdom Of Thoughts
  5. March Of The Worms
  6. Bloodshed
  7. Redying
  8. Finger On The Trigger
  9. Home Meat Home
  10. Putrid
  11. Last Man On Earth
  12. …After Reaping

Yhtyeeseen värvättiin hiljattain uudeksi kitaristiksi Juan Sierra sen jälkeen kun pitkäaikainen jäsen ja yhtyeen jäsenten ystävä, iX, oli päättänyt poistua Hackneyedin miesvahvuudesta.

Viisi nuorta miestä, joista jokaisella pitkät hiukset, seisoo rivissä vaaleanvihertävää taustakangasta vasten. Kuvan jäsenillä mustat paidat. Osan paidoissa on logoja ja symboleja. Valtaosa nuorukaisista on ilmeettömiä.

Bändin debyyttialbumi “Death Prevails” julkaistiin viime vuoden heinäkuussa Nuclear Blast Recordsin kautta. Esikoisen tuottajana toimi Roger Grüninger ja masteroijana Achim Köhler. Albumin kappaleesta “Gut Candy” kuvattiin musiikkivideo.

Hackneyed on:

  • Phil (laulu)
  • Devin (kitara)
  • Juan (kitara)
  • Alex (basso)
  • Tim (rummut)

Yhtyeen jäsenten keski-ikä on vain 16 vuotta. Yhtyeen kitaristit ovat vasta 14-vuotiaita nuorukaisia. Ryhmä soitti ensimmäisen keikkansa vuoden 2007 puolen välin tienoilla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.