Ryhmäkuva vuodelta 2006
Ruotsin HammerFall on nimennyt uuden kokoelmalevynsä. Kiekko julkaistaan nimellä "Steel Meets Steel — Ten Years of Glory". Se julkaistaan lokakuun 12. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Albumi tulee sisältämään yhteensä 25 bändin valitsemaa parasta biisiä, joiden joukossa on kolme uutta kappaletta. Uusia biisejä äänitetään juuri Mi Sueno -studioilla Espanjan Teneriffalla.
Kokoelmalla julkaistavien uusien kappaleiden nimet ovat: "Last Man Standing", "Restless Soul" ja "HammerFall v.1.07".
Bändi kommentoi juhlistavansa yhtyeen kymmenettä olemassaolon vuotta julkaisemalla "Steel Meets Steel — Ten Years of Glory" -kiekon.
Yhtye uutisoi aikaisemmin, että basisti Fredrik Larsson on värvätty HammerFallin riveihin. Ryhmän laulaja, Joacim Cans, kertoi Fredrikin äänittäneen bändin kanssa "Glory to the Brave" -julkaisun, joka tarkoittaa sitä, että Fredrik kuuluu luonnollisesti HammerFall-perheeseen. Cans pitää Fredrikin liittymistä yhtyeeseen mahtavana uutisena. Bändin edellinen bassotaituri, eli Magnus Rosén päätti erota voidakseen paremmin keskittyä omiin projekteihinsa.
Uusi basisti oli erittäin iloinen ja jännittynyt päästessään takaisin HammerFalliin. Hän on tuntenut ryhmän jäsenet jo yli kymmenen vuoden ajan, joten mies ei ole ihan tuntematon heppu bändissä. Mies soitti yhdessä bändin kanssa muutamia biisejä liityttyään yhtyeeseen. Larsson kertoi yhdessä musisoimisen tuntuneen samalta kuin vuonna 1997.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 139 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin hammerfall. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…