Hatesphere: 19-vuotias Jonathan laulajaksi.

AarhusistaHatespheren viisipäinen miehistö mustaa taustaa vasten. Miehiä kaikki. Heistä keskimmäisenä Joller, joka on mustaan bändipaitaan pukeutunut lyhythiuksinen heppu. Hänen takanaan muut muusikot.

Tanskalainen thrash metal -bändi Hatesphere (www.hatesphere.com) kertoo värvänneensä uuden laulajan. Yhtye uutisoi saaneensa lähes sata hakemusta Hatespheren vokalistiksi eri puolilta maailmaa. Näiden hakemusten joukosta on seulottu lahjakas 19-vuotias muusikko. Hänet tunnetaan nimellä Jonathan “Joller Albrechtsen. Hän on kööpenhaminalainen mies, joka tarjosi bändille hakemuksessaan niin vaikuttavan elämyksen, että Hatesphere päätti ottaa hänet välittömästi joukkoihinsa. Bändi kertoo olevan erittäin iloinen siitä mihin suuntaan tilanne kehkeytyi.

Uuden laulajan lisäksi Hatesphere on luonut uuden musiikkivideon. Se on kappaleesta “Floating”, joka kuullaan bändin tuoreimmalla albumilla, mikä on nimeltään “Serpent Smiles And Killer Eyes”. Kyseinen audiovisuaalinen ilotulitus päätyy tulevan viikonlopun aikana Danish Metal Awards -kilpailun valkokankaalle. Videon ohjasi Casper Balshev yhdessä valokuvaaja Steen Linden ja tuottaja Theis Mortensenin kanssa. Bändi kertoo tämän voimakolmikon luoneen jotain aivan erityistä ja uniikkia… Lopputulos on hämmästyttävä.

Bändi kertoo osallistuvansa netissä chattiin 3. joulukuuta, jolloin yhtyeen jäsenet kommunikoivat faniensa kanssa Internetin välityksellä. Fanit voivat esittää Hatespherelle kysymyksiä, joihin he saavat vastauksia välittömästi reaaliajassa. Chatin järjestää tanskalainen nettisivusto Nation X, jonka osoite on www.nationx.dk.

Yhtye kipusi kotimaassaan albumilistan sijalle n:o 26 uusimmalla albumillaan. Kiekon miksaajana toimi Tue Madsen Antfarm-studioilla Tanskassa.

“Serpent Smiles And Killer Eyes” -albumin kappaleet:

  1. Lies and Deceit
  2. The Slain
  3. Damned below Judas
  4. Drinking with the King of the Dead
  5. Forever War
  6. Feeding the Demons
  7. Floating
  8. Let Them Hate
  9. Absolution

Hatesphere on:

  • Jonathan “Joller” Albrechtsen (laulu)
  • Peter “Pepe” Lyse Hansen (kitara)
  • Mixen Lindberg (basso)
  • Dennis Buhl (rummut)
  • Jakob Nyholm (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 189 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Hatesphere musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net