Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Helldone Festivalin lipunmyynti alkaa 24. syyskuuta

Helldone 2012 juhlistaa HIMin uran kolmannen vuosikymmenen alkamista Tavastialla 28.–31. joulukuuta. Lokakuun 26. julkaistava kokoelma "XX — Two Decades Of Love Metal" kerii yhteen irtolangat, mukaan lukien syyskuisen uutukaissinglen "Strange World". Sen jälkeen on tullut aika jatkaa matkaa. Itse asiassa HIM on jo ehtinyt karistaa menneisyyden harsot olkapäiltään. Ansaitun sapattivuotensa jälkeen bändi pursuaa energiaa ja on parasta aikaa studiossa äänittämässä tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa kahdeksatta albumiaan. Tämän työnimen "Tears On Tape" alla kulkevan levyn tulee miksaamaan Tim Palmer ja se tullaan julkaisemaan vuoden 2013 alkupuoliskolla. Olen varma, että näistä sessioista biisi tai pari löytää tiensä myös Helldonen livesettiin, Ville Valo ennustaa.

Kaikilla neljällä Helldone-keikalla HIMillä on lämmittelijöinään vanhat taistelutoverinsa The Skreppers. Tämä tuottaja Hiilesmaan johtama kauhukopla on jatkanut kieroutunutta kulkuaan rock & rollin alkuhämärästä psychobillyn suonsilmään, pukeutuneina mustaan nahkaan ja piikkikorkokenkiin. The Skreppersin viides albumi "Sherwood Gays" näki päivänvalon toukokuussa 2012. Toinen Helldonen tämän vuoden vakiokuvio tuntee nimen Helsinki Vampire Club. Kyseessä on Semifinalin tiloihin avattava tummanpuhuva pop-up-disko, jossa DJ Jyrki69 tulee joka ilta — uudenvuodenaattoa lukuun ottamatta — pyörittämään levyjen lisäksi loukkoonsa eksyneitä viattomia sieluja. Luvassa on kaikkea gootista glamin kautta katurockin varjoisalle puolelle.

Helldone-festivaalin vuoden 2012 versiota vietetään 28.–31. joulukuuta välisenä aikana Helsingin Tavastialla. Pääsylippuja myydään alkaen 61,5 euron hintaan yhtä esiintymisiltaa kohden. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 24. syyskuuta kello 12 Tiketin välityksellä. Ostorajoituksena on enintään viisi lippua kutakin asiakasta kohden. Liput ovat henkilökohtaisia. Liput nimetään ostovaiheessa ja henkilöllisyys tarkastetaan tapahtumapaikan ovella. Lippuja voi varata suoraan Tiketin nettisivuilta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 161 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Cradle Of Filth: For Your Vulgar Delecta…

    Englantilainen Cradle Of Filth julkaisi toukokuussa 2013 viimeisimmän studioalbuminsa laajennetun version, peräti 12 aikaisemmin julkaisemattomalla demoasteisella biisillä ja kolme…

  • Amberian Dawnilta "Re-Evolution"-kokoelm…

    Amberian Dawn tiedottaa 17. kesäkuuta julkaistavan kokoelma-albumi "Re-Evolution". Platta on ennakkotilattavissa Levykauppa Äxästä. Singlebiisi "Kokko — Eagle of Fire" löytyy jo d…

  • ReVamp: "Wild Card"

    Lokakuussa 2012 Nightwishin keikkakokoonpanossa laulajaksi nimitetty Floor Jansen tähdittää myös elokuussa 2013 ilmestyvän Revamp-albumin kansitaidetta. Albumi ilmestyy Nuclear Bla…

  • Watain: "The Wild Hunt"

    Ruotsalainen black metal -yhtye Watain aloittaa elokuun jälkimmäisellä puoliskolla "The Wild Hunt" -nimisen maailmankiertueen kotikaupungistaan Uppsalasta. Kiertue kantaa samaa ni…

  • Crystal Tears: "Hellmade"

    Kreikkalais–tanskalais–unkarilainen Crystal Tears julkaisee syksyllä 2013 Massacre Recordsin verkoston välityksellä seuraavan albuminsa. Se tulee olemaan bändin järjestyksessä kol…

  • Dream Theater julkaisee syyskuussa "Drea…

    Yhdysvaltalainen Dream Theater tiedottaa 24. syyskuuta julkaistavan uusi bändin seuraava lev, studioalbumi, joka sekin on nimeltään "Dream Theater". Bändi kertoi torstaina valmist…

  • Corpset tarjoilee maistiaisen syyskuussa…

    Tampereen kuusamolaisin metalliyhtye Corpset julkaisee syyskuussa 2013 jatkoa vuoden 2010 kiitetylle "Ruins"-debyytilleen. Jo ensilevyllään yhtye herätti huomiota valmiilla paketil…

  • Concrete Swinen uusi EP kuunneltavissa k…

    Riihimäkeläisen rock/metal-orkesteri Concrete Swinen "Brezhnev’s Cocktail" -EP on kuultavissa kokonaisuudessaan yhtyeen Reverbnation-sivulta. Yhtyeessä soittaa pitkään bänditouhuja…

  • Amorphis julkaisi uuden musiikkivideon

    Metalliyhtye Amorphis julkaisi "Circle"-albumiltaan uuden musiikkivideo eilen tiistaina. "The Wanderer" -video on nähtävissä Radio Rockin nettisivuilta, suoraan osoitteesta www.rad…

  • Psilocybe Larvae: Trial By Fire

    Venäläinen Psilocybe Larvae julkaisi marraskuussa 2012 viimeisimmän albuminsa "The Labyrinth of Penumbra". Nyt bändiltä valmistui tämä sarjakuvamainen musiikkivideo biisiinsä "Tri…

  • DevilDriver: "Winter Kills"

    Yhdysvaltalainen DevilDriver julkaisee elokuun lopulla uransa kuudennen studioalbumin, "Winter Kills" -levyn. Se ilmestyy Pohjois-Amerikassa Napalm Recordsin kautta 27.8. Siitä te…

  • A.R.G. uusien biisien kimppuun, julkaise…

    Reilun 15 vuoden tauon jälkeen alkuvuodesta 2011 paluun tehnyt, Kuusamossa vuonna 1987 perustettu thrash metal yhtye A.R.G. työstää parhaillaan uusia kappaleita vuoden 1991 albumin…

Uusimpia aiheita keskustelupalstalla

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Kuuminta tällä viikolla

Blackgroupin shoppiin

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia
Juttunostot