Rokkaavaa metallia soittava ruotsalaisyhtye Hellfueled rykäisee neljännen annoksensa musiikkiaan ennen vuoden 2009 umpeutumista. Bändin uudella albumin nimi on "Emission of Sins". Se nauhoitettiin seitsemän viikon pituisena ajanjaksona Leon Music -studiossa tuottaja Rikard Löfgrenin kanssa. Löfgren on aikaisemmin työstänyt musiikkimateriaalia ainakin industrial metallia hönkivän Deathstarsin joukoille. Hellfueled hehkuttaa onnistuneensa valitsemaan erinomaisen tuottajan albumilleen, sillä yhteistyökuviot sujuivat ongelmitta ja jopa niinkin päin, että Hellfueledin joukot saivat kehitellyiksi muutamia uusia sovituksiakin uusimpiin biiseihinsä.
"Emission of Sins" tulee olemaan vainolainen alkuvuodesta 2007 ilmestyneelle "Memories in Black" -kiekolle. Edellisen albuminsa yhtey julkaisi Black Lodge Recordsin kautta. Levy nauhoitettiin Göteborgissa tuottaja Fredkrik Nordströmin sekä Patrik J. Stenin avustuksella.
Yhtye kertoi joulukuussa saaneensa "Emission of Sins" -albumin kaikki kitararaidat hoidettua alta pois. Tuohon aikaan levyn lauluosuuksista piti nauhoittaa vielä pieniä osasia. Albumin miksausvaihe käynnistyi maanantaina 15. joulukuuta, mutta keskeytyi joulun pyhäpäivien ajaksi.
Hellfueled on toiminut vuodesta 1998 lähtien Jocke Lundgrenin, Kent Svenssonin, Andy Alkmanin ja Henke Lönnin porukkana. Soitinyhtyeen jäsenet ovat kotoisin Ruotsin Huskvarnasta, noin 20 000 hengen kaupungista, joka sijaitsee maan sisäosissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 118 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin hellfueled. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…