Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Hevarikitaristi puukotettiin, koska soitti huonosti

  • Julkaistiin lauantaina 13.12.2008.
  • Luettu 6031 kertaa
  • Bändit:

Italialainen goottimetallibändi Soul Cry menetti lauantaina 6. päivä kitaristinsa, kun yhtyeen 18-vuotias laulajatar Cristina Balzano yhdessä 16-vuotiaan basistiveljensä kanssa puukotti pelimanninsa huonon soittotaidon takia. Kitaristin kerrotaan soittaneen erityisen huonosti ainakin yksi kitarasoolo. Teiniyhtyeen 16-vuotiasta kitaristia puukotettiin lauantai-iltana noin 50 kertaa Italian Sestri Ponentessa bänditreenin jälkeen. The Associated Press uutisoi tapahtuneesta ensimmäisenä ja paljasti Soul Cryn kitaristin karun kohtalon johtuneen nimenomaan huonon soittotaidon johdosta. Laulaja ja basisti murhasivat kitaristinsa heti soittoharjoitusten jälkeen soittotilojen ulkopuolella sijaitsevalla syrjäisellä kadulla. Cristina Balzano pidätettiin yhdessä veljensä kanssa pian verityön jälkeen. Naisella oli poliisin mukaan 18 senttimetriä pitkä keittiöveitsi mukanaan virkavallan tehtyä häneen lähempää tuttavuutta. Poliisi kertoo lisäksi naisen ja hänen veljensä seisseen tavattaessa verilammikossa uhrin vieressä. Kitaristia puukotettiin pääasiassa selkään ja päähän.

Italian poliisin puhemiehenä lehdistölle toiminut lakimies Giuseppe Maria Muscolo kertoo murhatyön motiivin olleen todennäköisesti niinkin absurdi kuin huono soittotaito. Viranomaisten haltuun päätyi rikospaikkatutkinnan yhteydessä lappu, jossa 16-vuotias basisti vihjasi kitaristin kohtalosta — lapussa todettiin kitaristille valmisteltavan hautajaisia.

Cristina Balzano kieli poliisiviranomaisille, ettei hän itse asiassa murhannut ketään huolimatta melko vahvasta näytöstä häntä vastaan. Balzano pyrki puheidensa mukaan estämään teinikitaristia, jonka nimikirjaimet ovat A.D., tekemästä itsemurhaa. Cristina Balzanon veli kuitenkin väittää siskonsa olleen ainoa päällekarkaaja kyseisessä välikohtauksessa. Molemmat epäillyt tultaneen passittamaan mielenterveyskartoitukseen, jotta nähdään ovatko he oikeustoimikelpoisia. Naista vastaan on nostettu murhasyyte Genovan poliisin toimesta.

Italian televisiossa esitettiin tapahtuneesta uutiskatsaus, jonka voi katsoa tiivistettynä versiona alapuolelta.

Soul Cry -yhtyeen bändikämppä sijaitsee Sestri Ponentessa, lähellä satamakaupunki Genovaa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 137 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

Muut lukevat juuri nyt